20 naurettavaa lausetta miehiltä, jotka halusivat erota: ”Olisimmepa tavanneet vasta viiden vuoden kuluttua.”

Mikään ei tunnu eron kohdalla pahemmalta kuin kuulla mieheltä naurettava eroon liittyvä lause.
Miksi moni mies kertoo eron edessä jotain, joka ei joko ole lainkaan totta tai loukkaa naista? Ne ovat usein myös naurettavalta kuulostavia lauseita, joista parhaat on koottu tähän alle.
20 naurettavaa selitystä:
- ”En vain ollut valmis suhteeseen juuri nyt, mutta jos olisin… olisit se, jonka kanssa haluaisin olla!”
- ”Pidän sinusta edelleen todella paljon.”
- ”Haluaisin kuitenkin pysyä ystävinä ja viettää kanssasi aikaa kaiken tämän jälkeen.”
- ”Minun täytyy nyt keskittyä juuri nyt (esimerkiksi kouluun, työhön tai mitä hän vain tähän keksii).”
- ”Olen muuttamassa tältä paikkakunnalta pois, mutta soittelen sinulle, kun palaan takaisin.”
- ”Sinä ansaitset paremman kuin minä olen!”
- ”Oli mahtavaa tutustua sinuun, mutta mielestäni meidän kannattaa viettää aikaa myös muiden ihmisten kanssa.”
- ”Minulla on sitoutumispelko.”
- ”Tunnen itseni tuikahdetuksi ja tarvitsen omaa tilaa.”
- ”Hän, joka menee naimisiin kanssasi, tulee olemaan onnekas!”
- ”Meidän on parempi tapailla muita ja katsoa mitä sitten tapahtuu.”
- ”Haluan edelleen olla kanssasi, mutta tarvitsen taukoa.”
- ”Minulla on nyt paljon asioita, joita minun pitää työstää.”
- ”Tunnut enemmän ystävältä, kuin naisystävältä.”
- ”Tarvitsen vain jotain enemmän.”
- ”En ole päässyt vielä ex-puolisostani yli.”
- ”Olisimmepa tavanneet vasta viiden vuoden kuluttua.”
- ”Olemme vain eri vaiheissa elämäämme.”
- ”Kunnioitan sinua liikaa.”
- ”Etenimme liian nopeasti.”
Oletko kuullut naurettavampia selityksiä, kuin nämä? Valitettavasti monet naiset joutuvat näitä kuulemaan.
Lähde: All Women Stalk
LUE MYÖS
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Nämä 16 naisten tekemää asiaa saavat miesten sydämet sulamaan – jopa ilman hellettä
- Mene treffeille tänä aikana vuorokaudesta – se voi jopa parantaa sinut
- Mies on oudoilla deiteillä – yksi teko sateessa kääntää kaiken päälaelleen
- Kesken treffien tulee soitto – tekee kaikesta yhtäkkiä painajaismaista
- Tämä tekee sinusta vastustamattoman – deittailuvalmentaja paljastaa salaisuuden!
- Näin rakkaus muuttuu parisuhteen aikana
- 2 minuuttia myöhässä, 0 sekuntia armoa
- Miksi ensitreffit kannattaa pitää vain tunnin mittaisina? – 5 syytä, jotka yllättävät sinut
- Miksi joku voi rakastua sinuun? – 8 yllättävää syytä
- Vältä tätä väriä, jos haluat onnistua deittailussa – syy yllättää!
- Tämä yksi ero naisten ja miesten välillä saa Tinderin käytön tuntumaan turhauttavalta
- Varo pukeutumasta ensitreffeille näihin vaatteisiin – voi pilata kaiken
- Miksi joku voi rakastua sinuun? – 8 yllättävää syytä
- 2 minuuttia myöhässä, 0 sekuntia armoa
- Tämä tekee sinusta vastustamattoman – deittailuvalmentaja paljastaa salaisuuden!
- Kuinka nopeasti hän vastasi viestiisi? Vastausaika voi kertoa paljon hänen kiinnostuksestaan
- Näin rakkaus muuttuu parisuhteen aikana
- Jos haluat löytää rakkauden vielä tänä vuonna, tee nämä 8 asiaa heti
- Miksi ensitreffit kannattaa pitää vain tunnin mittaisina? – 5 syytä, jotka yllättävät sinut
- Nämä 16 naisten tekemää asiaa saavat miesten sydämet sulamaan – jopa ilman hellettä