Äiti avautuu: ”Haluan nimetä lapseni Tinderin mukaan, mutta joidenkin mielestä nimi on tökerö…”

Kun odottaa lasta, tulee mietittyä minkä nimen antaa lapselle, kun hän syntyy.
Lapsen nimeäminen ei ole helppoa, varsinkaan jos haluaa antaa lapselle erikoisen nimen. Jotkut haluavat lapselleen nimen, jolla jotain merkitystä, kuten tämä raskaana oleva nainen. Hän tapasi pian syntyvän lapsensa isän treffisovelluksen kautta ja siksi hän haluaisi antaa lapselleen nimen tuon treffisovelluksen mukaan. Kyseessä on tietysti Tinder ja nimi, jota nainen suunnittelee lapselleen annettavaksi, on Tinderleigh.
Lapsen isä pitää nimeä nolona
Naisen nimi-idea on herättänyt jopa raivoa, kun hän paljasti nimiehdotuksensa muille. Nyt häntä kehotetaan miettimään toista nimeä, koska Tinderleigh on monien mielestä tökerö nimi. Nainen kuitenkin haluaisi osoittaa tuolla nimellä sen, kuinka hänen ja hänen esikoisensa isän välillä on suurta rakkautta.
Lapsen isäkään ei pidä tuosta nimestä, joka on aiheuttanut parin välille riitaa. Mies pitää nimeä nolona ja hänen mielestään lapsi joutuisi kärsimään siitä koko elämänsä ajan. Mies ei myöskään halua kaikkien tietävän, että he tapasivat Tinderissä.
Nainen haluaisi neuvoja, kuinka hän voi vakuuttaa miehensä, että tämä nimi olisi heidän tyttärelleen hyvä nimi.
Lähde: Mirror
LUE MYÖS
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Miksi ensitreffit kannattaa pitää vain tunnin mittaisina? – 5 syytä, jotka yllättävät sinut
- Miksi joku voi rakastua sinuun? – 8 yllättävää syytä
- Vältä tätä väriä, jos haluat onnistua deittailussa – syy yllättää!
- Tämä yksi ero naisten ja miesten välillä saa Tinderin käytön tuntumaan turhauttavalta
- Jos haluat löytää rakkauden vielä tänä vuonna, tee nämä 8 asiaa heti
- Varo pukeutumasta ensitreffeille näihin vaatteisiin – voi pilata kaiken
- Niko unohti parisuhteensa – oli esittää sille uskomaton selitys
- Feissarimokat: Timo kertoo uskomattoman deittikokemuksensa – nainen katosi vessaan
- Onko edellisistä ensitreffeistäsi vierähtänyt tovi? Näitä asioita voit odottaa seuraavilta treffeiltäsi
- Näillä 9 teolla pilaat taatusti treffisi
- Niko unohti parisuhteensa – oli esittää sille uskomaton selitys
- Feissarimokat: Timo kertoo uskomattoman deittikokemuksensa – nainen katosi vessaan
- Tämä yksi ero naisten ja miesten välillä saa Tinderin käytön tuntumaan turhauttavalta
- Näin usein uusien parien pitäisi nähdä toisiaan viikossa
- Kuinka nopeasti hän vastasi viestiisi? Vastausaika voi kertoa paljon hänen kiinnostuksestaan
- Näitä 6 horoskooppia ei kannattasi deittailla, varoittaa astrologi
- Mies, joka haluaa rakastua, välttelee näitä 6 naista: prinsessoja, ikuisia teinejä…
- Miksi ensitreffit kannattaa pitää vain tunnin mittaisina? – 5 syytä, jotka yllättävät sinut
- Miksi joku voi rakastua sinuun? – 8 yllättävää syytä
- Jännittääkö kysyä miestä treffeille? Nämä 6 helppoa neuvoa voivat auttaa sinua onnistumaan