Aviomies lähettää vaimolleen erokirjeen – vaimon kipakka vastaus saa miehen katumaan

Kaikki suhteet eivät kestä vaikeimpien aikojen läpi ja niinpä tulee aika jolloin ero koittaa. Osa pareista pystyy hoitamaan eron tyylikkäästi, kun taas toiset tekevät siitä maailman hankalimman prosessin.
Tämä tarina kertoo miehestä, joka oli löytänyt uuden rakkauden ja hän halusi erota vaimostaan.
Rakas vaimoni!
Kirjoitan seuraavaksi syyn sille, miksi aion jättää sinut. Olen ollut täydellinen aviomies seitsemän vuoden ajan, eikä minulla ole enää mitään annettavaa. Erityisesti 2 viimeistä viikkoa on ollut täyttä helvettiä.
Pomosi soitti ja kertoi, että olet irtisanoutunut työpaikaltasi. Se oli viimeinen pisara minulle! Tulit myös toissa viikolla kotiin, etkä kommentoinut mitenkään uutta kampaustani.
Valmistin sinulle lempiruokaasi ja ostin jopa uudet pikkuhousut. Söit parissa minuutissa ja menit nukkumaan heti, kun olit käynyt läpi kaikki tv-ohjelmat, jotka tulivat televisiosta.
Et enää ikinä sano, että rakastat minua, haluat seksiä tai mitään mikä pitäisi meidät jotenkin yhdessä. Taidat olla uskoton tai sitten et enää yksinkertaisesti pidä minusta. Oli asia miten tahansa, minä lähden, enkä aio tulla takaisin enää koskaan.
/ Terveisin aviomiehesi (tai siis nykyinen Ex-miehesi)
P.S. Älä yritä löytää minua. Olen lähdössä siskosi kanssa matkalle. Hyvää elämänjatkoa!
___________________________________________________________
Rakas exäni!
Mikään ei ole pitkään aikaan piristänyt minua niin paljon kuin kirjoittamasi kirje. Kyllä, olemme olleet naimisissa seitsemän vuoden ajan, mutta sinä et ole todellakaan “täydellinen aviomies”, itse asiassa todella todella kaukana siitä.
Katson tosi-tv-ohjelmia, koska pääsen vain sillä tavalla karkuun jatkuvaa marinaasi ja valitustasi. Harmillisesti, sekään ei toimi jokaisella kerralla. Muuten, huomasin uuden kampauksesi ja ajattelin ensimmäisenä, että näytät ihan tytöltä.
Äitini on pienestä pitäen opettanut minua olemaan ystävällinen muille ja olemaan mielummin hiljaa, jos en keksi järkevää sanottavaa. Siksi en sanonut hiuksistasi mitään. Laitoit lempiruokaani, mutta taisit sekoittaa minut siskooni, koska en ole syönyt lihaa yli 7 vuoteen. Ja bokserisi… niihin jäänyt 4,9 euron hintalappu tappoi tunnelman tehokkaasti. Toivottavasti kyseessä ei ollut sattuma, kun siskoni lainasi minulta 5 euroa saman päivän aikana. Olin kaiken tämän jälkeen valmis rakastamaan sinua, sillä uskoin, että pystyisimme selvittämään kaiken.
Tiedätkö miksi irtisanouduin töistä? Voitin lotosta miljoona euroa ja olin ostanut meille matkan Jamaikalle. Olit kuitenkin poissa, kun tulin kotiin. Nyt tiedän, että kaikki asiat tapahtuvat syystä. Toivottavasti saat elää unelmiesi elämää siskoni kanssa.
Asianajajani kertoi, että lähettämäsi kirje varmistaa sen, ettet tule saamaan erossa senttiäkään. Pidähän huoli itsestäsi!
/ Terveisin vaimosi (nykyinen Ex-vaimosi, vapaa ja perkuleen rikas!)
P.S. En ole koskaan muistanut kertoa sinulle siskostani Johannasta… Hän itse asiassa syntyi Jussi-nimiseksi pojaksi. En kuitenkaan usko, että se on sinulle ongelma!
Jaa huvittava tarina kaverillesi, joka tarvitsee piristystä! :D
Lähde: nainen.com
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 10 lausetta, joita epärehellinen mies käyttää ensitreffeillä
- Mies, lopeta nämä ensitreffeille sopimattomat teot
- Mitä tehdä, jos haluaa exänsä takaisin? – tämä auttaa
- 10 merkkiä siitä, että mies ei ota sinua tosissaan – sen sijaan hänellä saattaa jo olla vaimo
- Jos teet nämä asiat hänen takiaan, kannattaa sinun jättää hänet
- Mikaela jätti miehen, koska mies oli ”brony” – tällainen mies oli
- Haluaako exäsi sinut takaisin? – 7 selkeää merkkiä
- Näin monen sekunnin välein alkaa Tinderin avulla solmittu suhde – tämä on sen vilkkainta vuodenaikaa
- 7 sinkkuäidin elämää suuresti helpottavaa vinkkiä
- He ovat parhaita aviomiehiä – etsi mies näiden 4 horoskooppimerkin joukosta
- Miehiä viehättää naisissa nämä 7 outoa asiaa – kääntää ajatukset nurin kurin
- He ovat parhaita aviomiehiä – etsi mies näiden 4 horoskooppimerkin joukosta
- Jos teet nämä asiat hänen takiaan, kannattaa sinun jättää hänet
- Mikaela jätti miehen, koska mies oli ”brony” – tällainen mies oli
- Haluaako exäsi sinut takaisin? – 7 selkeää merkkiä
- 10 merkkiä siitä, että mies ei ota sinua tosissaan – sen sijaan hänellä saattaa jo olla vaimo
- Mitä tehdä, jos haluaa exänsä takaisin? – tämä auttaa
- Tämän takia naisesta ei kuulu kolmansien treffien jälkeen enää mitään
- 10 lausetta, joita epärehellinen mies käyttää ensitreffeillä
- Näin monen sekunnin välein alkaa Tinderin avulla solmittu suhde – tämä on sen vilkkainta vuodenaikaa