Ensitreffeillä ollut nainen tilasi ravintolan kalleimman annoksen – miehen reaktio on saanut paljon tykkäyksiä
Nykyään se, että mies tarjoaa treffeillä ei ole mikään itsestäänselvyys, sillä moni nainen haluaa maksaa itse oman laskunsa. Tämä on tietenkin aihe, joka jakaa mielipiteitä vanhan ja uuden koulukunnan välillä.
Kuulutko sinä niihin ihmisiin joiden mielestä on itsestäänselvyys, että mies tarjoaa treffien aikana vai niihin, joiden mielestä tämä on törkeää naista kohtaan? Ensitreffit voivat mennä pieleen monista syistä. Reddit-käyttäjä ”CuteBananaMuffin” päätti jakaa oman tarinansa, sillä hänen deittinsä oli todella vanhanaikainen. Mies päätti kokeilla pyytää naista toistamiseen ulos. Miehen mielestä treffit olivat sujuneet hyvin, mutta nainen oli tapauksesta aivan eri mieltä.
“Deiteillämme oli kivaa, kunnes deittini alkoi puhua toisesta miehestä ja kuinka paljon hän piti hänestä, ajattelin mielessäni että ’syödään, jutellaan ja lähdetään’, sillä hän on kiinnostunut toisesta miehestä. Kaikki meni kuitenkin pieleen, kun saimme laskun. Hän oli shokissa, kun maksoin vain oman annokseni. Deittini ei sanonut mitään tuolloin, mutta hänen ilmeensä kertoi enemmän kuin tuhat sanaa”, mies kertoo ja jatkaa:
”Maksan yleensä molempien annokset, mutta olen opiskelija ja teen töitä 60 tuntia viikossa maksaakseni ruoan, kirjat jne. joten on mielestäni selvää etten voi maksaa deittini 110 euron annosta. Pyysin häntä uudestaan ulos ja pahoittelin aiemmin tapahtunutta, toivoin että olisimme voineet mennä edullisempaan ravintolaan, mutta kuten näet, lopputulos oli todella epäonnistunut…”
Mielestäni on todella törkeää mennä ensi treffeillä ravintolaan ja tilata ravintolan kallein annos sillä oletuksella, että treffikumppani maksaa kaiken.
Jaa uutinen, jos mies toimi mielestäsi oikein maksaessaan vain oman laskunsa!
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Haluaako hän sinut takaisin ehkä jo syksyllä? – 7 selkeää merkkiä
- Nämä 10 lausetta paljastavat epärehellisen miehen
- 5 erinomaista syytä pysyä mammanpojista kaukana
- Feissarimokat: Mies antoi pakit – hullu nainen ei luovuta
- Nainen pitää mitoistaan ja kehuskelee niillä
- Äidin paljastus: ”Haluan nimetä lapseni Tinderin mukaan”
- Nämä ovat 10 huonointa paikkaa treffeille
- Feissarimokat: Mies nukkuu saunassa – mikä vikana?
- Feissarimokat: Mies viettää ex-vaimonsa kanssa 20-vuotiseropäivää – outoa
- Feissarimokat: Seppo ei löydä seuraa – syyttää naisia
- Feissarimokat: Tinder-treffit sovittiin väärään paikkaan?
- Feissarimokat: Polttareitaan viettävä sarjapettäjä saatiin kiinni – näin kätevästi
- Feissarimokat: Piia etsii majoitusta – moni haluaisi viereen
- Feissarimokat: Mies viettää ex-vaimonsa kanssa 20-vuotiseropäivää – outoa
- Feissarimokat: Seppo ei löydä seuraa – syyttää naisia
- Feissarimokat: Mies nukkuu saunassa – mikä vikana?
- Feissarimokat: Hän on maailman hätähousuin seuranetsijä?
- Feissarimokat: Mies antoi pakit – hullu nainen ei luovuta
- Feissarimokat: Miksi tämä nainen ei eroa tästä mammanpojasta?
- Feissarimokat: Puhelinmyyjä ahdisteli naista – uskomaton jankkaus treffeille