Käytä tätä asustetta treffeillä – kiität vielä itseäsi
On monta tapaa yrittää vaikuttaa siihen, että esiintyisi edukseen ja jopa näyttäisi paremmalta muiden silmissä.
Jotkut turvautuvat plastiikkakirurgiaan, toiset ankariin kuntokuureihin, kun taas joku muu laittaa koko vaatevalikoimansa uusiksi tai uudistaa hiustyylinsä.
Tutkimus on kuitenkin osoittanut, että on yksi paljon yksinkertaisempi ja kaikille toimiva tapa nostaa omaa ulkonäköä uudelle tasolle. Se on aurinkolasit, kertoo Best Life.
Yksi syy aurinkolasien teholle on se, että ne saavat kasvot vaikuttamaan symmetrisemmältä. Kenenkään kasvot eivät ole Best Lifen mukaan symmetriset, mutta tutkimus on osoittanut, että mitä symmetrisemmät kasvot ovat, sitä viehättävämmäksi henkilö mielletään.
Toinen syy on se, että ne peittävät epätäydellisyyksiä silmien ympärillä tai erovaisuuksia silmissä. Lisäksi ne tuovat kulmikkuutta kasvoihin.
Kolmas syy aurinkolasien tehokkuuteen on Best Lifen mukaan se, että ne antavat sinusta salaperäisen vaikutelman. Tämä voi tehdä sinusta kiehtovamman ja saada ihmiset miettimään, mitä seuraavaksi aiot.
Neljäs syy on aurinkolasien historia: Best Lifen mukaan aurinkolasien käyttö on luonut mielikuvia vaarallisuudesta, glamourista ja pelottomuudesta, kun ne tulivat käyttöön 1920-luvulla. Niihin yhdistyvät myös film noirin kohtalokkaat femme fatalet, 50-60-lukujen beatnikit ja julkkikset.
Nämä kaikki viittaukset ovat Best Lifen mukaan pysyneet osana muotikulttuuria ja yhteys niihin on alitajuinen. Kun käytät aurinkolaseja, viittaat välittömästi niiden historiaan, ihmisiin ja asenteisiin, jotka saavat sinut vaikuttamaan coolilta ja viehättävämmältä.
Lähde: Best Life
LUE MYÖS
- Tässä suhteessa pitäisi keskustella – ennen kuin lapsi syntyy
- Tässä on 10 miestä parempaa asiaa – vai onko?
- Älä ota parisuhdeneuvoja mummoilta – tässä syy
- Lindan sisko on seurustellut 6 kuukautta – jos 4 viikkoa on yksi kuukausi
- Feissarimokat: Heidi saa Tinderissä karmean kohteliaisuuden
- Feissarimokat: Naapurin tiskausinto pelasti parisuhteen – ”En ymmärrä”
- Feissarimokat: Melina halusi etsiä asuntoa ilman romantiikkaa – pieleen meni
- Feissarimokat: Kuka on tämän naisen lapsen isä? – osaatko laskea?
- Tiina otti lapsen mukaan treffeille – karmea lopputulos
- Feissarimokat: Lasse luennoi naisista – mikä häpeä…
- Feissarimokat: Kuka on tämän naisen lapsen isä? – osaatko laskea?
- Tiina otti lapsen mukaan treffeille – karmea lopputulos
- Feissarimokat: Naisen kauhutreffit – mies olikin rahaton
- Feissarimokat: Sarjapettäjä saatiin kiinni – kätevästi kävi
- Niko unohti parisuhteensa – esitti uskomattoman selityksen
- Lindan sisko on seurustellut 6 kuukautta – jos 4 viikkoa on yksi kuukausi
- Feissarimokat: Melina halusi etsiä asuntoa ilman romantiikkaa – pieleen meni
- Feissarimokat: Kaisa-äiti sai sinkkumieheltä karmean vastauksen
- Feissarimokat: Äityleihin pääsi yksi mies – tervetuloa Esko Eerikäinen
- Feissarimokat: Naapurin tiskausinto pelasti parisuhteen – ”En ymmärrä”