Kesken treffien tulee soitto – painajainen alkaa
Treffit eivät suju aina hyvin, mutta näillä treffeillä kaikki meni lopulta täysin pieleen.
Nainen ei ollut tehnyt Tinder-profiilia kovin tosissaan eikä hän etsinyt sillä hetkellä mitään vakavaa suhdetta. Hän yritti olla varovainen, mutta eräs mies vaikutti niin hyvältä, että nainen suostui lähtemään hänen kanssaan treffeille.
Mies kertoi nimekseen David. Nainen odotteli miestä ravintolassa, jossa heidän oli tarkoitus tavata. Nainen odotti näkevänsä noin parikymppisen miehen, mutta mies, joka tuli hänelle esittelemään itsensä, näytti ihan nelikymppiseltä.
Nainen päätti silti jatkaa treffejä, vaikka miehen Tinder-kuvat oli selkeästi otettu jo parikymmentä vuotta sitten. Treffit etenivät kuitenkin hetkessä outoon suuntaan.
Kun mies oli käymässä vessassa, nainen sai puhelun oudosta numerosta. Joku nainen kysyi puhelimessa, kuinka treffit sujuvat Markin kanssa. Nainen kertoi, että ei hän ole treffeillä kenenkään Markin kanssa.
Nainen luuli pilaksi
Nainen luuli tässä vaiheessa saaneensa pilapuhelun, kunnes sama nainen soitti taas uudelleen. Nainen kertoi, kuinka Davidin nimi on oikeasti Mark ja Markia syytetään kiinteistöpetoksesta ja hänellä on aiempia tekoja petollisesta toiminnasta.
Puhelimessa oleva nainen kertoi, kuinka Mark ei ole turvallista seuraa ja treffit kannattaisi lopettaa heti siihen paikkaan. Nainen oli nyt siinä luulossa, että Mark pidätettäisiin, koska puhelun toisessa päässä oleva nainen antoi sellaisen kuvan.
Kun nainen palasi treffeiltä kotiin, hän sai taas puhelun samalta naiselta kuin treffien aikana. Nainen kertoi, että miestä ei ollut pidätetty, vaan kyseessä on hänen aviomiehensä. Nainen vain halusi koittaa lopettaa miehensä huonon tavan tapailla muita naisia.
Eikö tuollainen mies kannattaisi vain jättää? Vaimo näki aika paljon vaivaa sen eteen, että saisi tuollaisen petturin lopettamaan tekonsa. Tuskinpa auttoi.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Feissarimokat: Nainen ei tee itse mitään – tai valittaa kyllä osaa
- Jos mies juo tätä juomaa, haluaa hän sinulta paljon
- FM: Mies haukkuu laihtunutta vaimoa lihavaksi – nainen kostaa paskamaisella tavalla
- He ovat parhaita aviomiehiä – etsi hänet näiden 4 joukosta
- Feissarimokat: Kuka on tämän villin naisen lapsen isä?
- Älä laita näitä 5 väriä päälle ensitreffeille
- Nämä 9 tekoa elvyttävät suhteesi
- 10 merkkiä siitä, että jäät lopulta yksin
- Mistä keitosta pidät? – vastaus kertoi hänelle paljon
- Feissarimokat: Puhelinmyyjä ahdisteli naista – uskomaton jankkaus treffeille
- Feissarimokat: ”Apua, mieheni paskoo usein housuun. Onko tämä normaalia?”
- FM: Susanna avautuu ikimuistoisista treffeistä – ”Ei tavattu toista kertaa”
- Feissarimokat: Tässä suhteessa pitäisi keskustella ja äkkiä!
- FM: Mies haukkuu laihtunutta vaimoa lihavaksi – nainen kostaa paskamaisella tavalla
- Feissarimokat: Hän jätti puolisonsa leikkeleen takia
- Feissarimokat: Nainen onnittelee Anttia – puoliso suuttuu
- Feissarimokat: Oletko sinä tavannut tätä kutituskabaajaa?
- Feissarimokat: Hekö ovat Tinderin pahimmat miehet?
- Feissarimokat: Mummojen antamia parisuhdeneuvoja – älä käytä!
- Feissarimokat: Nainen ei tee itse mitään – tai valittaa kyllä osaa