Kysely: Tämä on ihmisten mielestä sopiva treffien lukumäärä, jonka jälkeen voi harrastaa ensimmäisen kerran seksiä
Oletko törmännyt ”sääntöön”, jonka mukaan vasta kolmansien treffien jälkeen olisi sopivaa päätyä tekemään lähempää tuttavuutta makuuhuoneen puolella? Vaikka jokainen tekee niin, mikä itseltä parhaalta tuntuu, on tuo sääntö yhä voimissaan.
TimeOutin teettämän kyselyn mukaan sinkut ympäri maailman harrastavat seksiä tapailemansa kumppanin kanssa ensi kertaa neljänsillä treffeillä. Kyselyyn osallistuneilta kysyttiin, kuinka monensien treffien jälkeen on sopivaa harrastaa seksiä, ja keskimääräiseksi tulokseksi saatiin 3,53.
Kansainväliseen kyselyyn osallistui 11 000 ihmistä 24 kaupungista. Heidän vastauksistaan ilmeni, että parhaat kaupungit deittailua ajatellen ovat Pariisi (tulos 83/100), Melbourne (81/100), Kuala Lumpur (74/100), Peking (59/100) ja Chicago (58/100).
Pariisissa ei kuitenkaan kannata turvautua deittisovellusten käyttöön, sillä Ranskan pääkaupunki oli ainoa, jossa ulkona/juhlissa käyminen oli paras tapa tavata uusia ihmisiä. Muualla maailmassa parhaaksi tavaksi todettiin deittisivustot tai -sovellukset.
Kyselyn mukaan onnettomimpia sinkkuja ovat newyorkilaiset. Heistä 45 prosenttia kuvaili kyselyssä olevansa surullinen siitä, että on sinkku.
Lähde: Newser
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- FM: Tyttäreni näyttää ex-vaimoltani – nykyinen puolisoni on kauhuissaan
- Matikkaneron ensitreffit sujuivat matematiikan parissa
- FM: Kyyti hoituikin lopulta Tinderin kautta?
- Vältä näitä tekoja Tinderissä – ”Älä swaippaile viikonloppuisin”
- Feissarimokat: Mika etsii vain kesäkissaa?
- Kaunotar ei löydä miestä – hyvä syy on tämä
- Näin yllättävästi rakkaus muuttuu parisuhteen aikana
- Jätä hänet, jos nämä 7 tekoa ovat tuttuja
- Varoitus – tämä yksi kysymys voi pilata mahdollisuutesi
- 3 outoa tyyliä näyttää olevansa kiinnostunut
- Kaunotar ei löydä miestä – hyvä syy on tämä
- FM: Oulussa etsittiin kassamyyjää – löytyikin kuuma koira
- Feissarimokat: Saippuakuplat käynnistävät parisuhteen
- Feissarimokat: Tätä munaongelmaa ei sinkuilla ole
- Feissarimokat: Naapuri pelasti Pipan suhteen tiskiharjalla
- FM: Montako vierasta taloyhtiö sallii? – kerrostalokyttääjä tietää
- FM: Kyyti hoituikin lopulta Tinderin kautta?
- FM: Mies ei tehnyt aloitetta – 10 vuoden kaveruus meni
- Feissarimokat: Mika etsii vain kesäkissaa?
- FM: Missä menee miehenalun raja?