Luulitko lauantaita hyväksi treffipäiväksi? Totuus on toinen – nämä ovat tämän vuoden parhaat päivät käydä treffeillä

Moni on todennut lauantain hyväksi treffipäiväksi. Vaikka lauantait ovat mainioita päiviä rentoutumiseen ja hauskanpitoon, ei niitä lontoolaisen astrologi Inbal Honigmanin mukaan kannattaisi suosia treffipäivänä, kertoo Metro.
Deittisovellus Safer Date ja Honigman ovat yhdistäneet voimansa selvittääkseen vuoden romanttisimmat päivät, milloin kannattaa käydä treffeillä ja mitä päiviä välttää. Honigmanin mukaan lauantain sijaan kannattaisi suosia perjantaita, joka on germaanisissa kielissä saanut nimensä norjalaiselta rakkauden jumala Freijalta.
”Kypsyyden, vastuunkantamisen ja karman planeetta Saturnuksen mukaan nimetty lauantai on hyvä päivä järjestää häät, mutta hirveä päivä treffeille”, hän totesi.
Mitkä muut päivät ovat huonoja tai hyviä treffien kannalta tänä vuonna? Se selviää alta!
Kun Merkurius perääntyy
Astrologiaa seuraaville Merkuriuksen perääntyminen voi olla tuttu juttu. Englanniksi käytetään termiä Mercurius in retrogade, mikä kestää muutamana rviikon ja toistuu 3-4 kertaa vuodessa.
Tämä tarkoittaa siis ajankohtaa, jolloin Maan kanssa samaan suuntaan, mutta nopeammin Aurinkoa kiertävä Merkurius ohittaa radallaan Maan. Tämä ohitus näyttää siltä kuin Merkurius vaihtaisi suuntaa ja perääntyisi.
Merkuriuksen perääntyminen tietää astrologiassa ikäviä uutisia etenkin kommunikaatiolle. Honigmanin mukaan kaksi ihmistä voi tulla yhtenä päivänä hyvin juttuun, mutta myöhemmin tavatessaan perääntymisen aikana, voi puhuttava ollakin loppunut.
Honigman suositteleekin välttämään perääntymisen vaihetta ja sopimaan treffit toiseen ajankohtaan. Tänä vuonna Merkuriuksen perääntyminen on ollut 14.1.-2.3. (menivätkö treffit tuona aikana penkin alle?) ja seuraavan kerran perääntyminen tapahtuu:
- 1.5.-2.6.
- 9.9.-2.10.
- 29.12. jälkeen
Hyvät päivät
Uusikuu ja täysikuu ovat Metron mukaan hyvää aikaa manifestoida sitä, mitä haluat eri tilanteista. Näin ollen niin uudenkuun kuin täysikuun aika on myös täydellinen tilaisuus löytää rakkaus tai viedä suhde uudelle tasolle.
Honigmanin mukaan kuumerkit vaihtuvat 2-3 päivän välein joka kuussa ja jokainen uusikuu on samassa merkissä kuin Aurinko sillä hetkellä.
Alla on lista tämän vuoden tulevista uusistakuista ja missä merkissä ne ovat:
- maaliskuun 2. päivä, kalat
- huhtikuun 1. päivä, oinas
- huhtikuun 30. päivä, härkä
- toukokuun 30. päivä, kaksoset
- kesäkuun 29. päivä, rapu
- heinäkuun 28. päivä, leijona
- elokuun 27. päivä, neitsyt
- syyskuun 25, päivä, raaka
- lokakuun 25. päivä, skorpioni
- marraskuun 23. päivä, jousimies
- joulukuun 23. päivä, kauris
Rakkauden päivä
Tänä vuonna yksi päivä on kuitenkin ylitse muiden, kun on kyse treffeistä, rakkaudesta ja romantiikasta. Safer Daten tutkimuksen mukaan paras päivä on 15. huhtikuuta, joka on tänä vuonna myös pitkäperjantai.
”Se on perjantai, joka on rakkauden päivä, ja vain tunteja ennen täysikuuta. Aurinko on intohimoisen, leikkisän oinaan merkissä ja kuu elegantin, ylvään vaa’an merkissä”, Honigman kertoi Metrolle.
”Merkurius on suoraan luotettavassa härässä ja venys kaloissa, joka on yksi romanttisimmista merkeistä”, hän lisäsi.
Laita siis 15. huhtikuuta muistiin hyvänä treffipäivänä!
Lähde: Metro
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Mistä tietää löytäneensä sen oikean? – näistä merkeistä voi olla apua
- He ikävöivät todennäköisimmin exiään ja stalkkaavat heitä netissä – horoskooppi paljastaa
- Kuinka nopeasti hän vastasi viestiisi? Vastausaika voi kertoa paljon hänen kiinnostuksestaan
- Mies, syö tätä ja vedät naisia paremmin puoleesi – tuoksut houkuttelevalta
- Horoskooppisi paljastaa, miten sinun kannattaisi käyttää deittisovelluksia
- Nämä 16 naisten tekemää asiaa saavat miesten sydämet sulamaan
- Nämä ovat pahimmat asiat, joita naiset ovat tehneet ensitreffeillä – miesten paljastuksia
- Käytä tätä asustetta pukeutumisessa – voit näyttää paremmalta muiden silmissä ja saada paremmin seuraa
- Jännittääkö kysyä miestä treffeille? Nämä 6 helppoa neuvoa voivat auttaa sinua onnistumaan
- He aiheuttavat sinulle vain sydänsuruja – 5 ihmistyyppiä
- He aiheuttavat sinulle vain sydänsuruja – 5 ihmistyyppiä
- Nämä 16 naisten tekemää asiaa saavat miesten sydämet sulamaan
- Nämä ovat pahimmat asiat, joita naiset ovat tehneet ensitreffeillä – miesten paljastuksia
- Jännittääkö kysyä miestä treffeille? Nämä 6 helppoa neuvoa voivat auttaa sinua onnistumaan
- Kuinka nopeasti hän vastasi viestiisi? Vastausaika voi kertoa paljon hänen kiinnostuksestaan
- Mies, syö tätä ja vedät naisia paremmin puoleesi – tuoksut houkuttelevalta
- He ikävöivät todennäköisimmin exiään ja stalkkaavat heitä netissä – horoskooppi paljastaa
- Nämä deittailusäännöt ovat vanhanaikaisia – ethän noudata näitä enää?
- Mistä tietää löytäneensä sen oikean? – näistä merkeistä voi olla apua
- Horoskooppisi paljastaa, miten sinun kannattaisi käyttää deittisovelluksia