Mies, syö tätä yllättävää asiaa ja voit vetää naisia paremmin puoleesi – se saa sinut tuoksumaan houkuttelevammalta

Kun olet valmistautumassa vaikkapa viihteelle menoon ja ajatuksena olisi löytää baarista illan päätteeksi joku unikaveriksi, ei ensimmäisenä tulisi mieleen syödä valkosipulia ennen lähtöä. Erään tutkimuksen mukaan se voi kuitenkin olla juuri se, mikä erottaa sinut muista.
Daily Mail kertoo tutkijoiden selvittäneen, että naisten mielestä valkosipulia syöneiden miesten hiki haisi puoleensavetävämmältä – kyllä, luit oikein. Tutkijoiden mukaan naiset ovat voineet kehittyä suosimaan valkosipulin syömisestä juontuvaa hajua, koska se viittaa siihen, että henkilö on terve.
Valkosipulilla on monia hyviä ominaisuuksia ja tutkimukset ovat osoittaneet, että se voi muun muassa vähentää sairastumista flunssaan, alentaa korkeaa verenpainetta ja ehkäistä jopa joitakin syöpiä. Tutkijoiden mukaan valkosipuli voi myös saada kainalot vain tuoksumaan paremmalta, koska sen antibakteeriset vaikutukset vähentävät pahoja hajuja aiheuttavien mikrobien tiheyttä.
Tutkijat totesivat Appetite-lehdessä julkaistussa tutkimuksessa, että hengityksen hajulla on merkittävä rooli sosiaalisessa vuorovaikutuksessa, mutta myös kainaloiden hajulla on tärkeä rooli intiimissä suhteissa.
”Tuloksemme osoittavat, että valkosipulin nauttimisella voi olla positiivisia vaikutuksia vartalon hajusta koettuun mielihyvään, mikä kenties johtuu sen terveysvaikutuksista, kuten antioksidanttisista ominaisuuksista ja antimikrobisesta aktiivisuudesta”, tutkijat kirjoittivat.
Enemmän valkosipulia, parempi haju
Daily Mailin mukaan tutkimusta varten 42 miestä pyydettiin vuorottelen syömään raakaa valkosipulia, valkosipulikapseleita tai ei ollenkaan valkosipulia. Jokaisen vaiheen jälkeen miesten täytyi pitää siteitä kainaloissaan 12 tunnin ajan, mihin kerättiin hien hajua.
Tämän jälkeen 82 naista pyydettiin haistamaan hajunäytteitä ja arvioimaan ne miellyttävyyden, viehättävyyden, maskuliinisuuden ja intensiivisyyden perusteella. Tutkimuksen mukaan haju havaittiin merkittävästi puoleensavetävämmäksi ja vähemmän intensiiviseksi, kun miehet olivat syöneet valkosipulia.
Vaikutus havaittiin vain, kun miehet olivat syöneet merkittävästi valkosipulia. Kun miehet söivät kahden valkosipulinkynnen edestä valkosipulia, ei arvioissa ollut eroa valkosipulia syömättömien tuoksuun.
Kun määrää nostettiin vastaamaan neljää valkosipulinkynttä, arvioivat naiset miesten hajun viehättävämmäksi kuin silloin, kun miehet eivät olleet syöneet valkosipulia.
Lähde: Daily Mail
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Feissarimokat: Nainen miettii kostoa yhdenillan jutusta – Onko hän hullu?
- Heistä tulisi eläimellinen pari
- Lehdestä tuttu juttu löytyy nyt myös Tinderistä
- Tässä ei nyt ole ongelmana pizza…
- Pari vitsiä ja sillä pärjää deittimaailmassa?
- Epäsosiaalinen luuseri etsii Tinderistä seuraa
- Tällainen käytös saa miehen erehtymään, että nainen olisi kiinnostunut hänestä
- Näin kilpailutat parisuhteesi Tinderin avulla
- Näin määritellään hulluus, ainakin tämän miehen mukaan
- Toimari-Jarin treffi-ilmoitus on niin töykeä, että naiset pysyvät varmasti kaukana
- Feissarimokat: Koira esti kumppanin löytämisen?
- Kuinka päästä hässimään Tinderissä – 8 toimivaa tapaa
- Jos hän käyttää näitä hymiöitä, on hän rakastunut sinuun
- Välttele Tinderissä näitä 5 asiaa, jos haluat olla suosittu deittiseura
- ”Etsin kesäheilaa, mutta onneksi löysin kesäpaidan…” – Kävikö tässä tuuri?
- Nämä ovat maailman huonoimmat iskurepliikit – Ethän käytä koskaan?
- Sinkku, oletko kohdannut kaikki nämä 20 erilaista vehjettä?
- Tämä kultainen sääntö on muistettava, jos etsii rakkautta
- Suudelmakohdalla on merkitystä – poskisuudelma tarkoittaa kaveruutta
- Näistä 6 syystä miehet ovat parempia deittailemaan kuin naiset