Mies, tässä on ihanteellisin tapa pyytää naista ulos
Kun kohtaa kiinnostavan ihmisen ja haluaisi kysyä häntä ulos, on se usein jännittävä hetki. Samalla saattaa miettiä, mikä olisi paras tapa esittää treffikutsu.
Nyt tähän on tarjolla yksi, deittailun asiantuntijan mukaan ihanteellisin tapa. Kumppanin löytämiseen (matchmaking) erikoistuneen Three Day Rule -yrityksen VIP Matchmaker Simone Grossman on jakanut oman kokemuksensa, kun tuntematon mies kysyi häntä ulos.
The Sunin mukaan Grossman ylisti miehen onnistunutta tapaa. Deittailun asiantuntija kertoi odottaneensa ystäväänsä puistossa, kun mies lähestyi häntä, mutta pysyi koko keskustelun ajan noin 2,5 metrin päässä hänestä.
”En tuntenut oloani epämukavaksi. Minusta tuntui, että hän kunnioitti minun henkilökohtaista tilaa, hän ei ollut millään tavalla julkea”, Grossman sanoi.
”Erittäin ihastuttava tapa”
Asiantuntijan mukaan mies avasi keskustelun kommentoimalla Grossmanin energiaa sen sijaan, että olisi kommentoinut hänen kroppaansa tai ulkonäköään. Grossmanin mukaan tämä mahdollisti hänelle mahdollisuuden lähteä tilanteesta, jos hän niin halusi.
”Hän myös odotti, että ystäväni saapui ennen kuin pyysi numeroani. Tämä on myös erittäin ihastuttava tapa, koska se lisää lievitti paineita, joita olisin voinut tuntea”, Grossman totesi.
”Ja olen varma, että hän intuitiivisesti tiesi, että minusta tuntuisi turvallisemmalta vastata hänelle, koska ystäväni oli siinä todistamassa koko tilanteen”, hän jatkoi.
Grossmanin mukaan miesten ei tarvitse noudattaa näitä tapoja tarkalleen, kun pyytää jotakuta ulos, koska jokainen tilanne on erilainen. Hän antoi tälle kokemukselle kunnian hyvänä esimerkkinä siitä, miten kysyä tuntematonta treffeille.
Lähde: The Sun
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Näin monen sekunnin välein alkaa uusi Tinder-suhde
- Jopas! Miehiä viehättää naisissa nämä 7 outoa asiaa
- Mitä tehdä, jos haluat exäsi takaisin? – tämä auttaa
- Jos mies juo treffeillä tätä juomaa, haluaa hän sinulta paljon
- Haluaako hän sinut takaisin ehkä jo jouluksi? – 7 selkeää merkkiä
- 10 aika hyvää syytä deittailla yksinhuoltajaa
- Mieti näitä 10 asiaa ennen kuin suostut toiseksi naiseksi/mieheksi
- Feissarimokat: Miten ihmeessä tämä mies on parisuhteessa?
- Hällä on 50 muijaa tyrkyllä – käy jo työstä
- Feissarimokat: Hän on maailman hätäisin seuranetsijä?
- Mikaela jätti miehen – syynä se, koska mies oli ”brony”
- Kaunis nainen ei löydä miestä – hyvä syy on tämä
- Feissarimokat: Miten ihmeessä tämä mies on parisuhteessa?
- Roni etsii naista, jolla on vain raskausmahalta näyttävä maha
- Feissarimokat: Outoja syitä jättää puoliso – leikkele ja kirjoitusvirhe
- Haetaanko tässä naista, jota ei ole olemassakaan?
- Feissarimokat: Hän on maailman hätäisin seuranetsijä?
- Mistä keitosta pidät? – vastaus on joskus päivän selvä…
- Feissarimokat: Olivatko nämä unelmatreffit vai naisen holhoamista?
- Marko näyttää, miten Tinderista ei ainakaan löydy ketään