Näin aloitat oikeasti hyvän keskustelun matchisi kanssa – katso 20 toimivaa avausreplaa
Keskustelun aloittaminen matchin kanssa on oma taiteenlajinsa. Jos viestittelyn aloittaminen tuntuu vaikealta, voi siitä olla hyötyä, kun tietää ennestään joitakin hyviä aloitusreploja.
Esimerkiksi ajatuksella muotoiltu kysymys tai viittaus matchin biossa mainittuihin harrastuksiin tai kiinnostuken kohteisiin johtaa todennäköisemmin keskusteluun, jonka aikana voit oppia hänestä lisää. Samalla voi myös selvitä, kuinka hyvin voisitte sopia toisillenne.
Yleisenä sääntönä on hyvä kysyä kysymys tai sanoa jotain, johon on helppo vastata, sillä näin vastauksen saa todennäköisemmin kuin vain toteamalla jotain. Hyvässä avausreplassa voi olla mukana myös huumoria.
Jos et ole varma, miten lähteä liikkeelle, katso mitä saat irti matchin profiilista tai kokeile näitä 20 avaureplaa – ne toimivat paljon paremmin kuin se, että aloittaisit pelin viestillä, jossa lukee vain ”Moi”.
- Mikä on teemabiisisi? Vastaus kertoo niin henkilöstä itsestään kuin antaa vilauksen hänen musiikkimakuunsa.
- Miten kuvailisit itseäsi kolmella sanalla? Miten kaverisi kuvailisivat sinua kolmella sanalla? Näillä kysymyksillä saat tietää asioita matchistasi, minkä lisäksi voi olla mielenkiintoinen ero hänen oman vastauksen ja siinä, miten hän ajattelisi kavereidensa kuvailevan häntä.
- Kuuluuko ananas pitsaan? Heti alusta alkaen olennaisten, tärkeiden asioiden äärelle – tähän löytynee jokaiselta ihmiseltä mielipide!
- Mikä on paras paikka, jonne olet matkustanut? Jos itse pidät matkailusta, on tämä mainio tapa selvittää, millaisista kohteista matchisi pitää ja miten ne sopivat omiin mieltymyksiisi.
- Kauheimmat treffit, joilla olet koskaan käynyt? Mun oli… Joskus on parempi antaa itse jotain saadakseen jotain. Kun kerrot kiusallisesta kokemuksesta, voi vastapuolesta tuntua helpommalta avautua hauskasta tai nolosta kokemuksestaan.
- Miksi swaippasit oikealle? Jos haluat päästä heti asioiden ytimeen ja selvittää, miksi matchisi on kiinnostunut sinusta, aloita tällä!
- Minkä sarjan maratonkatsoja olet juuri nyt? Saat tietää hänen mieltymyksistään ja kenties hyviä sarjasuosituksia siinä samalla plus tiedät, tulisiko teillä taistelua kaukosäätimestä.
- Oletko Stark, Lannister, Baratheon vai Targaryen? Game of Thrones -sarja on päättynyt, kirjasarjan jatkoa odotellaan yhä. Jos olet GoT-fani, on tämä mainio tapa oppia jotain matchista.
- Mitä teet ensimmäisenä, kun heräät aamulla? Suhteen kannalta voi olla ratkaisevaa, onko aamuvirkku vai yökyöpeli. Aamurutiineista kysyminen on myös hauska tapa oppia jotain matchista.
- Jos voisit vaihtaa elämää jonkun julkkiksen kanssa yhdeksi päiväksi, kenen kanssa vaihtaisit ja miksi? Matchin valinta voi kertoa, millaisista julkkiksista hän edes hieman pitää, miten hän kuluttaa populaarikulttuuria ja millaiset asiat häntä kiinnostavat – monipuolinen kysymys siis!
- Mikä on paras avausrepla, jonka tiedät? Tämä on mainio valinta silloin, kun olet kiinnostunut, mutta haluat matchin ottavan ohjat. Jos olet tottunut avaamaan keskustelun, on joskus hauskempaa ottaa itse iisisti ja antaa toisen tehdä ensimmäinen askel.
- Mitä yleensä teet sunnuntaisin? Monella sunnuntait ovat rentoja vapaapäiviä, toki työstä riippuen, jolloin voi tehdä aivan mitä huvittaa. Tällä kysymyksellä saat aavistuksen siitä, mitä matchisisi todella tykkää tehdä.
- Mikä meemi kuvaa sinua parhaiten ja miksi? Vastaus tähän avausreplaan kertoo siitä, miten hän näkee itsensä sekä kertoo hänen huumoristaan.
- Mun täytyy saada tietää enemmän (laita tähän yksityiskohta matchin profiilissa olevasta asiasta). Tällainen profiilista esiin nousevan yksityiskohdan hyödyntäminen on helppo tapa aloittaa keskustelu. Samalla se on imarteleva matchille ja osoittaa sinulla olevan itsevarmuutta.
- Mikä on sun noloin lapsuusmuistosi? Mun on… Tämä on myös sellainen keskustelun aloittava kysymys, jonka kohdalla voi auttaa, kun itse kerrot jotain ensin. Jaa jokin nolo tarinasi ja katso, mitä matchisi paljastaa sinulle!
- Sinulla on 72 tuntia aikaa enää tällä maapallolla. Mitä teet? Tämä voi laittaa käyntiin hauskan keskustelun – yrittäisikö hän pelastaa maailman vai eläisikö kuin viimeistä päivää kaikesta nauttien?
- Kuinka monta erilaista pastamuotoja osaat nimetä? Jos hän osaa nimetä vain yhden tai pari, voit jatkaa keskustelua kysymällä, mitä hän tykkää kokata. Ja noin vain sinulla on idea ensitreffejä varten!
- Jos voisit nähdä jonkun elokuvan uudelleen ensimmäistä kertaa, mikä se olisi? Tämä on luova tapa kysyä, mikä on matchin lempielokuva, ja samalla se voi jopa johtaa leffatreffeihin!
- Jos voisit osallistua mihin tahansa realityohjelmaan, mikä se olisi? Hänen vastauksensa tähän kysymykseen kertoo, millaisista ohjelmista hän pitää, millaiset asiat häntä yleisesti voivat kiinnostaa ja onko hän kilpailuhenkinen.
- Mihin asioihin suhtaudut intohimoisesti? Tämän kysymyksen avulla saat tietää matchisi arvoja ja näet, miten ne sopivat omiisi. Tällainen syvällisempi kysymys heti aluksi auttaa olemaan tuhlaamatta aikaa matcheihin, jotka eivät ole sinulle sopivia.
Lähde: Bustle
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Hän oli 2 minuuttia myöhässä – sai 0 sekuntia armoa
- Näillä 6 tavalla pyydät miestä treffeille – onnistuuko?
- Älä tapaile näitä 6 horoskooppia, varoittaa astrologi
- Feissarimokat: Miljan hauska neuvo ensitreffeille – et kehtaisi kokeilla?
- Feissarimokat: Tässä on huonoin iskurepliikki, jonka olet kuullut!
- Mies, näin saat naisen nauramaan ja kiinnostumaan
- Suomalainen mies tilaa juoman, joka pilaa treffit
- Pysy sinkkuna, jos nämä 10 asiaa houkuttelevat
- Feissarimokat: Jyri on itse sinkkuutensa syy – mikä moka!
- Feissarimokat: Ihmisten ja apinoiden eroprosessi kesti pitkään
- Feissarimokat: Varattu mies ja 8 naista mökillä – Onko normaalia?
- Feissarimokat: Jyri on itse sinkkuutensa syy – mikä moka!
- Feissarimokat: Miksi mieheni nukkuu saunassa?
- Feissarimokat: Mies vietti ex-vaimonsa kanssa 20-vuotiseropäivää. Onko oikein?
- Feissarimokat: Miljan hauska neuvo ensitreffeille – et kehtaisi kokeilla?
- Feissarimokat: Kuka on tämän villiä sinkkuelämää viettäneen naisen lapsen isä?
- Feissarimokat: Emilia paljastuu oudosta hissi-ideastaan
- Feissarimokat: Tuore keski-ikäinen pariskunta kärsii teineistä
- Feissarimokat: Tässä on huonoin iskurepliikki, jonka olet kuullut!
- Pidä silmällä näitä merkkejä – niiden mukaan et kiinnosta häntä