Nainen ei näytä samalta kuin kuvissa, mies pakenee treffeiltä
Mies julkaisi keskustelun, jonka hän oli käynyt naisen kanssa, joka hänen piti nähdä ravintolassa ensitreffeillä.
Keskustelusta käy ilmi, että mies oli häipynyt salaa paikalta, kun hän oli nähnyt naisen. Nainen ei näyttänyt lähellekään siltä, mitä Tinderin profiilikuvassa.
Mies avaa tilannetta kertomalla ensin ajatuksiaan tapahtuneesta:
”Hän oli vähintään 40 kiloa painavampi kuin miltä hän näytti profiilissaan. En todellakaan olisi välittänyt siitä, koska en myöskään itse ole täydellisessä kunnossa, mutta kuvani ovat ajan tasalla. Olen kyllästynyt siihen, että minulle valehdellaan.”
Keskustelu käydään englanniksi ja siinä mies kertoo ensin olevan tulossa ravintolaan. Nainen kertoo olevansa baarin puolella istumassa nurkassa yksin ja hänellä on päällään sininen pusero. Mies vastaa ja kertoo lähteneensä kotiin. Hän moittii samalla naista kertoen, että nainen ei näyttänyt samalta kuin profiilikuvissaan.
Mies kertoo samalla myös, että ei olisi välittänyt, jos naisella olisi ollut vähän tuoreempia kuvia itsestään ja on pettynyt tällaiseen tapaan. Katso tämä viestittely tästä alta olevasta upotuksesta.
Mies vaatii nyt kaikkia miehiä ottamaan tähän kantaa.
Lähde: Reddit
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Feissarimokat: Mies nukkuu saunassa – mikä vikana?
- Feissarimokat: Mies viettää ex-vaimonsa kanssa 20-vuotiseropäivää – outoa
- Feissarimokat: Seppo ei löydä seuraa – syyttää naisia
- Montako näistä 15 kysymyksestä voisit kysyä ensitreffeillä?
- Mies avautuu: ”Jätin treffiseurani yksin elokuvateatteriin…”
- Feissarimokat: Lasse pitää luennon naisista – on vaikea olla tuntematta myötähäpeää
- Feissarimokat: Piia etsii majoitusta – moni haluaisi viereen
- Feissarimokat: Miksi tämä nainen ei eroa tästä mammanpojasta?
- Nainen lähettää Tinder-deitille viestin – ”Olen edelleen makoilemassa sohvallasi”
- Haetaanko tässä naista, jota ei ole olemassa?
- Feissarimokat: Polttareitaan viettävä sarjapettäjä saatiin kiinni – näin kätevästi
- Feissarimokat: Tinder-treffit sovittiin väärään paikkaan?
- Feissarimokat: Piia etsii majoitusta – moni haluaisi viereen
- Feissarimokat: Hän vastasi vain loukatakseen toista
- Feissarimokat: Mies viettää ex-vaimonsa kanssa 20-vuotiseropäivää – outoa
- Feissarimokat: Jos välimerkki ei kelpaa, kannattaako mennä naimisiin?
- Feissarimokat: Miksi tämä nainen ei eroa tästä mammanpojasta?
- Feissarimokat: Hän on maailman hätähousuin seuranetsijä?
- Feissarimokat: Puhelinmyyjä ahdisteli naista – uskomaton jankkaus treffeille
- Feissarimokat: Miksi hän ei myy sinkkunaisille mitään?