Nainen kakkoshädälle treffien aikana – nyt hän kertoo, kuinka tilanne lähti täysin lapasesta

Kakalla käyminen ensimmäisten treffien aikana voi olla hieman kiusallista ja ikävää. Tilannetta ei helpota se, jos vessassa syntyy vastoinkäymisiä.
Blotty päätti kuitenkin olla itsevarma ja meni vessaan hoitamaan tarpeensa, niin kuin pitääkin. Hän ei kuitenkaan varmasti olisi mennyt, mikäli olisi tiennyt, millaisen kaaoksen yksi pökäle saa aikaan.
Kaikki alkoi tästä twiitistä, kun nainen kertoi olleensa treffeille erään miehen luona.

Blotty päätti mennä treffeillä kakalle ja tässä vaiheessa kaikki vaikutti hyvältä.

Hän kokeili vetää vessan monta kertaa, mutta pökäle ei suostunut menemään alas viemäriin.

Tässä tilanteessa Blotty tajusi, että hän oli ollut vessassa jo melko kauan ja tilanne alkoi vaikuttamaan epäilyttävältä.

Nainen sai ”loistavan” idean ja päätti kääriä pökäleen vessapaperin sisälle.

Tämän jälkeen hän mietti kuumeisesti, mitä hän tekisi nyt pökäleelle. Nainen myös tiesi, että hän oli viimeistään nyt ollut jo aivan liian kauan vessassa.

Jäljelle jäi vain yksi vaihtoehto…

…Blotty kääri monta kerrosta vessapaperia pökäleen ympärille ja laittoi paketin laukkuunsa.

Tämän jälkeen Blotty meni miehen kanssa sohvalle, jossa se kuhertelivat. Ainut asia, mikä naisella oli mielessä oli, että kuinka hän saa pökäleen pois laukustaan.

Blotty mietti, kuinka hänellä voi olla pökäle laukussaan samalla, kun mies kehui häntä.

Tässä vaiheessa oli aika lähettää siskolle viesti ja kysyä apua.

Sisko oli luonnollisesti hieman ihmeissään kuulemastaan tarinasta…

Sisko ei vieläkään pystynyt sulattamaan koko tarinaa…

Muutaman tunnin jälkeen mies kävi vessassa ja Blotty kuuli, kuinka vessa toimi jälleen.

Lopulta vessa vihdoin toimi ja Blotty selvisi hengissä huvittavasta ja nolosta tilanteesta.

Jälkikäteen tilanteelle on hyvä naureskella…

…Sillä oman pökäleen laittaminen laukkuun sen sijasta, että jättää sen vessanpönttöön on melko kummallinen ratkaisu!

20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Sinua arvostellaan näiden kolmen asian perusteella heti ensisilmäyksellä – ei tunnu hyvältä
- Nämä ovat pahimmat mokat deittailussa – moni silti tekee niitä
- Feissarimokat: Tämä iskulause ei toiminutkaan
- Nainen saa bannit Tinderiin – johtuu hänen meikkaustyylistään, josta moni mies kuitenkin piti
- Feissarimokat: Tällä viestillä saa naisia?
- Näin selvität, onko rakkaasi edelleen Tinderissä – nainen paljastaa kätevän kikan
- Feissarimokat: Tinder ja Twitter menivät Päivillä keskenään sekaisin – mies yllättyi iloisesti
- Feissarimokat: Tinder-deitti ilmestyi yllättävään paikkaan, joka nolostutti
- Nainen, nämä ovat parhaat huulipunavärit ensitreffeille – huulipunan värillä on paljon merkitystä siihen millaisen kuvan itsestäsi annat
- Näin hankitaan mies – 15 vinkkiä
- Feissarimokat: Tinder-deitti ilmestyi yllättävään paikkaan, joka nolostutti
- Feissarimokat: Tinder ja Twitter menivät Päivillä keskenään sekaisin – mies yllättyi iloisesti
- Näin selvität, onko rakkaasi edelleen Tinderissä – nainen paljastaa kätevän kikan
- Feissarimokat: Tällä viestillä saa naisia?
- Näin hankitaan mies – 15 vinkkiä
- Feissarimokat: ”Tehdään lista kamalimmista Tinder-tyypeistä…”
- Tässä on Suomen 4 rohkeinta miestä, jotka ovat juuri vapautumassa sinkkumarkkinoille
- 9 syytä pysyä sinkkuna, varsinkin jos on nainen
- Nainen joutui keskelle outoja Tinder-treffejä eikä hän kehdannut poistua niistä
- Nainen, nämä ovat parhaat huulipunavärit ensitreffeille – huulipunan värillä on paljon merkitystä siihen millaisen kuvan itsestäsi annat