Nainen, tällaisia asioita miehet toivovat sinun sanovan ensimmäisillä treffeillä

Treffeillä kannattaa kiinnittää edes hieman huomiota siihen, mitä sanoo seuralaiselleen. Jos olet treffeillä miehen kanssa ja haluat tehdä häneen entistä paremman vaikutuksen, voivat tietyt tokaisut olla avuksi.
Marie Clairen miesasiantuntija Lodro Rinzler on listannut asioita, joita miehet toivovat kuulevansa ensitreffeillä. Suomensimme niitä tähän alle, jotta voit kokeilla niiden vaikutusta itse seuraavilla treffeilläsi.
”Näytät hyvältä tänään!”
Naiset saattavat olla tottuneita kuulemaan kehuja, mutta Rinzlerin mukaan samaa ei voi aina sanoa miehistä. Esimerkiksi simppeli kehu siitä, miten mies on pukeutunut, voi hivellä hänen itsetuntoaan.
Hän on mielestäsi hauska
Älä pyydä häntä kertomaan vitsejä, mutta jos hän sanoo mielestäsi jotain hauskaa, naura ja voit myös kehaista hänen olevan hauska. Rinzlerin mukaan naisen nauru, etenkin jos se on hieman erikoinen, on uskomattoman hurmaavaa. Se myös kertoo miehelle, että ymmärrät hänen huumorintajuaan.
Kerrot huikeasta viikonlopustasi
Tämä kertoo hänelle, että sinulla on aktiivinen sosiaalinen elämä ja romanttinen suhde olisi vain kirsikka kakun päälle. Rinzlerin mukaan menoistasi kuuleminen saa sinut vaikuttamaan hauskalta. Muista kuitenkin kohtuus, jotta et vaikuta hänen silmissään liian kiireiseltä deittailun kannalta.
”Otetaan toiset!”
Tämä voi tarkoittaa santsikuppia, toisia juomia tai mitä tahansa muuta jatkoa treffeille. Jos kävitte syömässä, voit ehdottaa vaikkapa jälkiruokaa toisessa paikassa. Rinzlerin mukaan tämä kertoo siitä, että nautit olostasi ja haluat jatkaa tutustumista seuralaiseesi.
”Ooo! Rakastan myös XX!”
Tässä on ajatus löytää jokin yhteinen kiinnostuksen kohde ja tuoda esiin, että pitää siitä. Rinzlerin mukaan mitä erikoisemmasta asiasta on kyse, sen parempi. Älä kuitenkaan huijaa! Sano näin vain asiasta, josta todella pidät ja olet myös valmis keskustelemaan.
”Meidän pitäisi mennä sinne joskus!”
Jos treffit sujuvat hyvin ja toinen teistä on kertonut jostakin houkuttelevasta paikasta, vaikkapa uudesta jazzklubista, voit ehdottaa epämääräisesti siellä vierailua yhdessä. Rinzlerin mukaan jos esimerkiksi sanot ’Rakastan jazzia! Meidän pitäisi käydä kuuntelemassa sitä yhdessä joskus’, kertoo se hänelle, että pidät hänestä ja olet kiinnostunut lähtemään ulos uudelleen.
Kerrot erityisistä taidoistasi
Pieni itsevarmuus oman osaamisen ja taitojen suhteen tekee hyvän vaikutuksen ensitreffeillä. Rinzlerin mukaan miehet haluavat tietää, että olet taitava jossakin ja mitä omalaatuisemmasta asiasta on kyse, sitä enemmän hän on kiinnostunut.
”Voinko osallistua laskun maksuun?”
Rinzlerin mukaan moni herrasmies kokee tarvetta maksaa ainakin ensitreffeillä. Tarjoutuminen osallistumaan otetaan kuitenkin ilolla vastaan, vaikkei hän siihen suostuisi. Ehkä ensi kerralla?
”Minulla oli todella kiva ilta!”
Rinzlerin mukaan tällainen kommentti kertoo, että olet yhtä kiinnostunut hänestä kuin hän sinusta. Lisäksi se voi pedata pohjan ensisuudelmalle treffien päätteeksi.
Lähde: Marie Claire
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kesken treffien tulee soitto – tekee kaikesta yhtäkkiä painajaismaista
- Tämä tekee sinusta vastustamattoman – deittailuvalmentaja paljastaa salaisuuden!
- Näin rakkaus muuttuu parisuhteen aikana
- 2 minuuttia myöhässä, 0 sekuntia armoa
- Miksi ensitreffit kannattaa pitää vain tunnin mittaisina? – 5 syytä, jotka yllättävät sinut
- Miksi joku voi rakastua sinuun? – 8 yllättävää syytä
- Vältä tätä väriä, jos haluat onnistua deittailussa – syy yllättää!
- Tämä yksi ero naisten ja miesten välillä saa Tinderin käytön tuntumaan turhauttavalta
- Jos haluat löytää rakkauden vielä tänä vuonna, tee nämä 8 asiaa heti
- Varo pukeutumasta ensitreffeille näihin vaatteisiin – voi pilata kaiken
- Tämä yksi ero naisten ja miesten välillä saa Tinderin käytön tuntumaan turhauttavalta
- Varo pukeutumasta ensitreffeille näihin vaatteisiin – voi pilata kaiken
- Miksi joku voi rakastua sinuun? – 8 yllättävää syytä
- 2 minuuttia myöhässä, 0 sekuntia armoa
- Näin rakkaus muuttuu parisuhteen aikana
- Niko unohti parisuhteensa – oli esittää sille uskomaton selitys
- Kuinka nopeasti hän vastasi viestiisi? Vastausaika voi kertoa paljon hänen kiinnostuksestaan
- Jos haluat löytää rakkauden vielä tänä vuonna, tee nämä 8 asiaa heti
- Vältä tätä väriä, jos haluat onnistua deittailussa – syy yllättää!
- Miksi ensitreffit kannattaa pitää vain tunnin mittaisina? – 5 syytä, jotka yllättävät sinut