Seksiä ensitreffeillä vai ei? Näin moni on siihen halukas – miehet selvästi kiinnostuneempia
Deittailussa on ennen pidetty eräänlaisena kirjoittamattomana sääntönä, että seksi tulisi ajankohtaiseksi kolmansilla treffeillä. Jokainen kuitenkin etenee lakanoiden väliin uuden kumppanin kanssa, kun kokee olevansa siihen valmis ja toinen on siihen yhtä halukas.
Erään tutkimuksen mukaan seksin harrastaminen ensitreffeillä ei juuri kiinnosta. Vain yksi viidestä (18%) tutkimukseen osallistuneesta sanoi, että olisi valmis petipuuhiin ensitreffien päätteeksi, kertoo Metro.
Yksi kahdeksasta noudattaa mainittua kolmansien treffien sääntöä, kun taas yksi seitsemästä haluaa Metron mukaan odottaa siihen asti, että on rakastunut. Pieni osa, yksi 20:stä, olisi valmis odottamaan avioliittoon saakka.
Miesten ja naisten välillä tutkimuksessa havaittiin eroavaisuuksia. Miehet ovat neljä kertaa todennäköisemmin valmiita seksiin ensitreffeillä, kun taas naiset kaksi kertaa todennäköisimmin suosivat odottamista siihen asti, että ovat rakastuneet.
Iälläkin on omat vaikutuksensa: tulosten mukaan neljännes 18-24-vuotiaista miehistä harrastaisi ensitreffeillä seksiä, mutta 35-44-vuotiaista niin tekisi jo joka kolmas. Naisilla taas tunteet korostuvat iän myötä ja lähes kolmannes yli 55-vuotiaista naisista ei päätyisi sänkyyn ennen kuin ovat rakastuneet uuteen kumppaniin verrattuna vain 13 prosenttiin saman ikäluokan miehistä.
Metron mukaan näistä tuloksista voi ottaa opiksi sen, että on parasta kommunikoida mieltymyksistään ja selittää, miksi haluaa odottaa seksin kanssa – jos se on jotain, mitä haluaa tehdä.
Lähde: Metro
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Hän oli 2 minuuttia myöhässä – sai 0 sekuntia armoa
- Näillä 6 tavalla pyydät miestä treffeille – onnistuuko?
- Älä tapaile näitä 6 horoskooppia, varoittaa astrologi
- Feissarimokat: Miljan hauska neuvo ensitreffeille – et kehtaisi kokeilla?
- Feissarimokat: Tässä on huonoin iskurepliikki, jonka olet kuullut!
- Mies, näin saat naisen nauramaan ja kiinnostumaan
- Suomalainen mies tilaa juoman, joka pilaa treffit
- Pysy sinkkuna, jos nämä 10 asiaa houkuttelevat
- Feissarimokat: Jyri on itse sinkkuutensa syy – mikä moka!
- Feissarimokat: Ihmisten ja apinoiden eroprosessi kesti pitkään
- Feissarimokat: Varattu mies ja 8 naista mökillä – Onko normaalia?
- Feissarimokat: Jyri on itse sinkkuutensa syy – mikä moka!
- Feissarimokat: Miksi mieheni nukkuu saunassa?
- Feissarimokat: Mies vietti ex-vaimonsa kanssa 20-vuotiseropäivää. Onko oikein?
- Feissarimokat: Miljan hauska neuvo ensitreffeille – et kehtaisi kokeilla?
- Feissarimokat: Kuka on tämän villiä sinkkuelämää viettäneen naisen lapsen isä?
- Feissarimokat: Emilia paljastuu oudosta hissi-ideastaan
- Feissarimokat: Tuore keski-ikäinen pariskunta kärsii teineistä
- Feissarimokat: Tässä on huonoin iskurepliikki, jonka olet kuullut!
- Pidä silmällä näitä merkkejä – niiden mukaan et kiinnosta häntä