Tämä yllättävä asia voi koitua parisuhteen kohtaloksi ennen kuin se on ehtinyt edes alkaa

Parisuhteen tiellä voi olla monenlaisia kompastuskiviä ja niistä on tärkeä keskustella tapailemansa ihmisen kanssa. Onko hän kanssasi samalla sivulla esimerkiksi perheen perustamisen ja avioliiton kanssa? Käyvätkö arvonne yksiin ja jos jotain isoja erimielisyyksiä on, voiko ne selvittää ja löytää yhteinen tie eroavaisuuksista huolimatta?
Isojen asioiden lisäksi on myös pienempi kompastuskiviä, jotka voivat olla yhtä merkityksellisiä ja kaataa suhteen ennen kuin se on ehtinyt todella alkaa. Yksi tällainen on huono musiikkimaku, kertoo Best Life.
Ultimate Earsin teettämän kyselyn mukaan kaksi kolmesta ihmisestä on sitä mieltä, että huono musiikkimaku voi olla niin sanottu dealbreaker. Eli toisin sanoen jos deittailemasi tyypin mielestä musiikkimakusi on huono, voi suhde tyssätä siihen.
Best Lifen mukaan kenties erilainen tai huono musiikkimaku nähdään näin merkittäväksi asiaksi sen takia, että valtaosa ihmisistä uskoo, että ihmisellä joko on hyvä musiikkimaku tai sitten ei ole. Kyselyn mukaan nimittäin kolme viidestä sanoi, että on syntynyt hyvän musiikkimaun kera.
Mieltymykset musiikin suhteen voivat olla erittäin intiimi asia, sillä musiikki voi olla lohtuna ja apuna elämän ylä- ja alamäissä. Jos kumppani ei pidä musiikista, josta sinä pidät, voi sen ottaa hyvinkin henkilökohtaisesti.
Osa kyselyyn vastanneista jopa myönsi, ettei ole täysin rehellinen musiikkimaustaan. Kolme kymmenestä vastaajasta tunnusti valehdelleensa kumppanilleen siitä, miten todella suhtautuvat rakastamaansa artistiin tai kappaleeseen.
Rehellisyys kuitenkin maan perii; jos haluat suhteesi onnistuvan, on parempi olla rehellinen ja yrittää löytää kultainen keskitie hetkiin, jolloin haluatte kuunnella yhdessä musiikkia.
Lähde: Best Life
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Feissarimokat: Nainen miettii kostoa yhdenillan jutusta – Onko hän hullu?
- Heistä tulisi eläimellinen pari
- Lehdestä tuttu juttu löytyy nyt myös Tinderistä
- Tässä ei nyt ole ongelmana pizza…
- Pari vitsiä ja sillä pärjää deittimaailmassa?
- Epäsosiaalinen luuseri etsii Tinderistä seuraa
- Tällainen käytös saa miehen erehtymään, että nainen olisi kiinnostunut hänestä
- Näin kilpailutat parisuhteesi Tinderin avulla
- Näin määritellään hulluus, ainakin tämän miehen mukaan
- Toimari-Jarin treffi-ilmoitus on niin töykeä, että naiset pysyvät varmasti kaukana
- Feissarimokat: Koira esti kumppanin löytämisen?
- Kuinka päästä hässimään Tinderissä – 8 toimivaa tapaa
- Jos hän käyttää näitä hymiöitä, on hän rakastunut sinuun
- Välttele Tinderissä näitä 5 asiaa, jos haluat olla suosittu deittiseura
- ”Etsin kesäheilaa, mutta onneksi löysin kesäpaidan…” – Kävikö tässä tuuri?
- Nämä ovat maailman huonoimmat iskurepliikit – Ethän käytä koskaan?
- Sinkku, oletko kohdannut kaikki nämä 20 erilaista vehjettä?
- Tämä kultainen sääntö on muistettava, jos etsii rakkautta
- Suudelmakohdalla on merkitystä – poskisuudelma tarkoittaa kaveruutta
- Näistä 6 syystä miehet ovat parempia deittailemaan kuin naiset