Tässä on uudenlainen deittipetos nimeltään kittenfishing
Kun etsii sopivaa kumppania, on syytä olla samalla varovainen.
Catfishing on sitä, että esitetään netissä jotain toista henkilöä. Tuota termiä on käytetty jo pitkään, joten se taitaa olla sinulle jo tuttu. Sillä voi huijata netissä esimerkiksi mahdollista deittiseuraa.
Vaikka catfishing on jo paha juttu nettisovelluksen käyttäjälle, joka joutuu sellaisen kohteeksi, on syytä olla varovainen myös muiden syiden takia. Yksi sellainen on kittenfishing, josta et ole ehkä vielä koskaan kuullut.
Näin sinua voidaan huijata deittimaailmassa
Tiedät varmaan, että kissanpentu on aikuista kissaa pienempi. Koska nämä termit viittaavat kissan ja kissanpentuun, on catfishing tietysti pahempi kuin kittenfishing.
Kittenfishing on esimerkiksi sitä, että kertoo treffeillä pieniä valheita. Se on myös sitä, että laittaa deittisovelluksessa profiiliinsa kuvan, jossa on 15 kiloa laihempi kuin mitä oikeasti on.
Kittenfishing on valitettavan yleistä. Moni saattaa tehdä sitä jopa vahingossa, kun suusta pääseekin treffeillä ulos sammakoita.
Ennen kuin laittaa profiilikuvakseen itsestään esimerkiksi todella vanhan kuvan, jossa ei näytä enää yhtään itseltään, mutta paremmalta kuin nyt, kannattaa miettiä miten se tulee pilaamaan tulevat treffit.
Lähde: Your Tango
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Feissarimokat: Mies nukkuu saunassa – mikä vikana?
- Feissarimokat: Mies viettää ex-vaimonsa kanssa 20-vuotiseropäivää – outoa
- Feissarimokat: Seppo ei löydä seuraa – syyttää naisia
- Montako näistä 15 kysymyksestä voisit kysyä ensitreffeillä?
- Mies avautuu: ”Jätin treffiseurani yksin elokuvateatteriin…”
- Feissarimokat: Lasse pitää luennon naisista – on vaikea olla tuntematta myötähäpeää
- Feissarimokat: Piia etsii majoitusta – moni haluaisi viereen
- Feissarimokat: Miksi tämä nainen ei eroa tästä mammanpojasta?
- Nainen lähettää Tinder-deitille viestin – ”Olen edelleen makoilemassa sohvallasi”
- Haetaanko tässä naista, jota ei ole olemassa?
- Feissarimokat: Polttareitaan viettävä sarjapettäjä saatiin kiinni – näin kätevästi
- Feissarimokat: Tinder-treffit sovittiin väärään paikkaan?
- Feissarimokat: Piia etsii majoitusta – moni haluaisi viereen
- Feissarimokat: Mies viettää ex-vaimonsa kanssa 20-vuotiseropäivää – outoa
- Feissarimokat: Seppo ei löydä seuraa – syyttää naisia
- Feissarimokat: Miksi tämä nainen ei eroa tästä mammanpojasta?
- Feissarimokat: Mies nukkuu saunassa – mikä vikana?
- Feissarimokat: Jos välimerkki ei kelpaa, kannattaako mennä naimisiin?
- Feissarimokat: Hän on maailman hätähousuin seuranetsijä?
- Feissarimokat: Puhelinmyyjä ahdisteli naista – uskomaton jankkaus treffeille