Varo, ettei sydäntäsi varasta väärä tyyppi! Näin tunnistat kumppanin, joka ei aio täysin sitoutua sinuun
Deittailukulttuuri on vuosien saatossa muuttunut eikä yhteen ihmiseen sitoutuminen varhaisessa vaiheessa ole enää yhtä ilmiselvä tavoite kuin aiemmille sukupolville. Jokainen deittailee tyylillään, mutta joillekin irtosuhteet tai lyhyet romanssit eivät sovi, vaan he etsivät juuri kestävää parisuhdetta.
Jotta ei antaisi sydäntään vääriin käsiin, on hyvä osata tunnistaa sellaiset kumppanit tai kumppaniehdokkaat, jotka eivät koskaan aio täysin sitoutua sinuun. Seksiterapiasovellus Blueheartin päätutkija ja seksiterapeutti Laura Vowels kertoi Metrolle, miten tällaisen kumppanin voi tunnistaa, ja suomensimme nämä merkit alle.
Hän ei ole halukas puhumaan tulevaisuudesta
Vowelsin mukaan jos kumppani ei ilmaise aktiivista kiinnostusta tulevaisuuden suunnitelmista keskustelemiseen yhdessä, voi se tarkoittaa sitä, ettei hän näe sinua pitkäaikaisesti osana elämäänsä.
Hän vähättelee suhteenne vakavuutta
Pidä silmällä, miten hän puhuu sinusta muille. Vowelsin mukaan jos suhdetta on jatkunut jo jonkin aikaa, mutta hän ei ole halukas esittelemään sinua lähipiirilleen, voi se olla merkki siitä, että hän vähättelee suhteen merkitystä itselleen ja muille. Sama myös silloin, jos hän ei ole halukas puhumaan itsestään poika- tai tyttöystävänäsi/kumppaninasi.
Hänellä on vaikeus asettua aloilleen
Vowelsin mukaan jos hänen ystäväporukkansa vaihtuu tai hän muuttaa tiheään urasuunnitelmiaan, ei hän välttämättä ole oikeassa mielentilassa sitoutumista ajatellen. Kenties hänellä on liikaa kaikkea elämässään, jotta voisi keskittyä sinuun tai ei ole siinä pisteessä, että voisi nyt sitoutua. Jokainen saa elää juuri sellaista elämää kuin itse parhaaksi kokee. Kun huomaat tätä kuviota ja jätät sen huomiotta tai koetat muuttaa toista ihmistä, silloin sukset menevät ristiin ja tunteita satutetaan.
Hän ei yritä tutustua läheisiisi tai esitellä sinua omille läheisilleen
Terveessä parisuhteessa on tärkeä olla osa toistensa elämää. Vowelsin mukaan jos kumppanisi ei halua ottaa sinua täysin sisään, ei suhde välttämättä ole tehty kestämään. Onko sinut esitelty muille hänen elämässään oleville ihmisille, jotka ovat hänelle tärkeitä? Onko hän halunnut tutustua sinun läheisiisi? Pyytääkö hän sinua mukaansa erilaisiin sosiaalisiin tilaisuuksin, joissa hänen lähipiiriään on paikalla? Jos vastaus on ei, voi hän yrittää pitää itseään etäällä suhteestanne.
Hänen on vaikea jakaa elämäänsä kanssasi
Vowelsin mukaan jos hän tekee merkittäviä päätöksiä ilman sinua tai aina laittaa oman aikataulunsa yhteisten suunnitelmienne edelle, ei hän ole välttämättä valmis jakamaan elämäänsä kanssasi terveellä ja sitoutuneella tavalla. Jos sinut toistuvasti sivuutetaan, herättää se epävarmuutta tulevan suhteen, mutta koeta muistaa, ettei se johdu sinusta.
Ansaitset olla sellaisen henkilön kanssa, kuka haluaa samoja asioita kuin sinä. Jos nämä Vowelsin listaamat merkit kuulostavat tutulta, älä kuitenkaan panikoi, vaan käytä kumppanisi käytöstä oppaanasi auttamaan sinua jatkamaan eteenpäin ja pidä avoimuus tärkeänä osana keskusteluja.
Lähde: Metro
LUE MYÖS:
- Hänet jätetään äidin takia – outoa?
- Feissarimokat: Sinkut löytyvät roskiksesta?
- Aviomies toimittaa vaimolleen erokirjeen – vaimon hauska vastaus saa miehen katumaan
- Feissarimokat: Tässä suhteessa on liikaa salaisuuksia
- Sinkkumies ei saanut puolisoa – oli onnekas sattuma
- Kuinka flirttaillaan? – tässä opas
- Treffit keskeytyivät shakin takia – suolasirotin aiheutti jumin
- Feissarimokat: naispuolinen ystävä onnittelee Anttia – puoliso moittii
- Hän on uutta kissaa etsimässä – kelpaisiko?
- Unohda sinkkuäiti, jos huomaat nämä 14 varoitusmerkkiä
- Feissarimokat: Asuntoakaan ei voi etsiä ilman romantiikkaa
- Feissarimokat: Susanna avautuu ikimuistoisista treffeistä – ”Ei tavattu enää”
- Feissarimokat: naispuolinen ystävä onnittelee Anttia – puoliso moittii
- Feissarimokat: Tässä suhteessa on liikaa salaisuuksia
- Näin selvität, onko rakkaasi edelleen Tinderissä! – naisen kikka
- Feissarimokat: Valojen uusinta pisti sekaisin – pitääkö ostaa lahja?
- Feissarimokat: liittymämyyjä ahdisteli naista – uskomaton jankkaus treffeille
- Tämä herätti keskustelua: ”Kokemuksia siitä, kun et tunnistanut (tinder)deittiäsi!”
- Näillä lauseilla isket itsellesi edes jonkun
- Unohda sinkkuäiti, jos huomaat nämä 14 varoitusmerkkiä