Varo tätä virhettä, kun tutustut mahdolliseen deittiisi! Yksi kysymys voi pilata mahdollisuutesi

Kun on alkanut viestitellä matchin kanssa ja koettaa tutustua häneen, on yksi kysymys, jota kannattaisi asiantuntija suosittelee alkuun välttämään. Etikettioppitunteja tarjoavan Beaumont Etiquette -sovelluksen perustaja Myka Meierin mukaan matchilta ei pitäisi kysyä, mitä hän tekee työkseen.
Mitä teet työksesi? -kysymys voi vaikuttaa tavalliselta ja harmittomalta tavalta tutustua uuteen ihmiseen. Tätä ei kuitenkaan pitäisi kysyä alkuvaiheessa, koska se voi vaikuttaa joidenkin silmissä opportunistiselta.
”Meidän deittailukursseilla käyvistä miehistä ja naisista monet antavat palautetta, että tämä on lähes kuin kysyisit, miten paljon hän tienaa tai miten korkeasti koulutettu hän on”, Meier kertoi Cosmopolitanille.
Meier uskoo, että tämä kysymys voi joskus johtaa umpikujaan. Match saattaa vastata kysymykseen, mutta ei kysy sinulta samaa.
Työkysymyksen sijaan Meier suosittelee pitäytymään matchisi taustassa tai kiinnostuksen kohteissa aluksi. Hyviä kysymyksiä ovat esimerkiksi se, mistä hän on kotoisin, mitä hän puuhaa viikonloppuisin ja minkälaisissa paikoissa hän käy naapurustossaan.
”Kyse on siitä, että selvittää enemmän hänen luonteestaan tässä vaiheessa ja sitä alkuvaiheen kemiaa – onko sitä”, Meier lisäsi.
”Usein kaiken pohjana on vain muutama kuva”, hän päätti.
Lähde: Cosmopolitan
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Feissarimokat: Nainen miettii kostoa yhdenillan jutusta – Onko hän hullu?
- Heistä tulisi eläimellinen pari
- Lehdestä tuttu juttu löytyy nyt myös Tinderistä
- Tässä ei nyt ole ongelmana pizza…
- Pari vitsiä ja sillä pärjää deittimaailmassa?
- Epäsosiaalinen luuseri etsii Tinderistä seuraa
- Tällainen käytös saa miehen erehtymään, että nainen olisi kiinnostunut hänestä
- Näin kilpailutat parisuhteesi Tinderin avulla
- Näin määritellään hulluus, ainakin tämän miehen mukaan
- Toimari-Jarin treffi-ilmoitus on niin töykeä, että naiset pysyvät varmasti kaukana
- Feissarimokat: Koira esti kumppanin löytämisen?
- Kuinka päästä hässimään Tinderissä – 8 toimivaa tapaa
- Jos hän käyttää näitä hymiöitä, on hän rakastunut sinuun
- Välttele Tinderissä näitä 5 asiaa, jos haluat olla suosittu deittiseura
- ”Etsin kesäheilaa, mutta onneksi löysin kesäpaidan…” – Kävikö tässä tuuri?
- Nämä ovat maailman huonoimmat iskurepliikit – Ethän käytä koskaan?
- Sinkku, oletko kohdannut kaikki nämä 20 erilaista vehjettä?
- Tämä kultainen sääntö on muistettava, jos etsii rakkautta
- Suudelmakohdalla on merkitystä – poskisuudelma tarkoittaa kaveruutta
- Näistä 6 syystä miehet ovat parempia deittailemaan kuin naiset