FM: Annelin karmea ajatus: ”Rumien ihmisten ei pitäisi lisääntyä”
Anneli kysyy muilta, onko OK tehdä lapsia, jos tietää jo geenien perusteella lapsesta tulevan ruma.
Annelin mielestä esimerkiksi kaljuuntuminen tekee ihmisestä ruman.
– En tajua miksi kaljuuntuminen on muka niin paha asia. Hiukset on lähtökohtaisesti täysin neutraali asia ja se että joku edes ajattelee että sellaiset geenit omaava ihminen ei saisi lisääntyä on vain sairasta. Ihan kuin seppokaljun ihmisen elämä ei voisi mitenkään olla elämisen arvoista, on joku vastannut.
– Annelin kaltainen ääripinnallinen, täysin empatiavapaa ja teräväkielinen äiti kasvattaa varmasti terveen itsetunnon omaavia lapsukaisia, toteaa eräs.
– Vai että pitäisi jättää tekemättä lapset, joista saattaa tulla (jonkun mielestä) rumia. Mitä ehdotan, että sen sijaan kasvatetaan lapsemme hyvin, ja opetetaan heidät kohtelemaan muita kunnioittavasti. Itsetunto-ongelmat ovat todennäköisemmin peräisin siitä, mitä on joutunut ulkonäöstään kuulemaan kuin siitä, miltä näyttää. En haluaisi viedä lapsenteko-oikeutta keneltäkään, mutta enpä haluaisi omia lapsiani samalle luokalle Annelin lasten kanssa, kommentoi yksi.
Kuka määrittelee sen, kuka on ruma ja kuka ei? Kauneus on katsojan silmissä? Ja mitä väliä on sillä, miltä näyttää?
Lue koko Annelin mielipide Feissarimokista tai tästä alta.

LUE MYÖS
- Feissarimokat: Melina halusi etsiä asuntoa ilman romantiikkaa – pieleen meni
- Feissarimokat: Kuka on tämän naisen lapsen isä? – osaatko laskea?
- Tiina otti lapsen mukaan treffeille – karmea lopputulos
- Feissarimokat: Lasse luennoi naisista – mikä häpeä…
- Deittisovellus ja sen kieliversiot: Heli purskahti nauruun
- Feissarimokat: Sarjapettäjä saatiin kiinni – kätevästi kävi
- Feissarimokat: Hellu on heille sama kuin kaveri?
- Roope oli deiteillä – sade teki naisesta oudon
- Feissarimokat: Toni etsii roskalavalta seuraa – lue outo viesti
- Feissarimokat: Tellervo esti vahingossa oman miehensä
- Feissarimokat: Taitava huijari vei Timon rahat – lue koko keskustelu
- Feissarimokat: Kaisa-äiti sai sinkkumieheltä karmean vastauksen
- Feissarimokat: Naisen kauhutreffit – mies olikin rahaton
- Niko unohti parisuhteensa – esitti uskomattoman selityksen
- Tiina otti lapsen mukaan treffeille – karmea lopputulos
- Feissarimokat: Sarjapettäjä saatiin kiinni – kätevästi kävi
- Feissarimokat: Äityleihin pääsi yksi mies – tervetuloa Esko Eerikäinen
- Feissarimokat: Tellervo esti vahingossa oman miehensä
- Feissarimokat: Geishapatukka pilasi parisuhteen?
- Feissarimokat: Toni etsii roskalavalta seuraa – lue outo viesti