Mies haki naisen treffeille – kotiovella odotti pörröinen yllätys
Moni haluaa antaa ensitreffeillä itsestään mahdollisimman hyvän vaikutelman. Erään miehen treffikumppani ei kuitenkaan vaikuttanut stressaavan edes pukeutumistaan.
TikTokissa nimimerkillä @thestorytella_ esiintyvä mies kertoo ystävänsä erikoisista treffeistä.
Ystävä oli sopinut tapaamisen naisen kanssa ja ajanut hakemaan tätä kotoa. Kun nainen saapui autolle, miehen oli vaikea uskoa silmiään.
Naisella oli nimittäin yllään Elmo-aiheinen pyjama ja pörröiset siniset tohvelit.
Mies kysyi, aikoiko nainen todella lähteä treffeille niissä vaatteissa.
Nainen palasi sisälle vaihtamaan asuaan. Noin vartin kuluttua hän ilmestyi takaisin ja tällä kertaa päällään uimapuku!
Yllätykset eivät loppuneet siihen
Treffisuunnitelmat menivät uusiksi. Nainen ehdotti ruokailua paikassa, jonne oli noin tunnin ja 20 minuutin ajomatka.
Mies suostui, mutta perillä odotti jälleen yllätys.
Nainen oli johdattanut hänet Bronxin eläintarhaan. Hän ei kuitenkaan ollut erityisen kiinnostunut eläimistä, vaan halusi syödä eläintarhan ruokaa.
Myöhemmin kaksikko suuntasi baariin, mutta nainen ei suostunut tilaamaan juomaa miespuoliselta baarimikolta. Sama ongelma toistui seuraavassakin baarissa.
Lopulta nainen ehdotti juomien nauttimista kotonaan.
Tässä tarinassa on yllättävä loppu, koska kaikesta huolimatta pari on edelleen yhdessä nyt kaksi vuotta myöhemmin.
LUE MYÖS
- Feissarimokat: Puhelinmyyjä ei myynyt, vaan ahdisteli
- Mies istui treffeillä 2 tuntia – sitten hän tajusi, mitä nainen ei ollut tehnyt kertaakaan
- Feissarimokat: Parisuhde kaatui makeaan massaan
- Nainen selasi Tinderiä – sitten hän tunnisti miehen kuvasta oman kotinsa
- Maria kyllästyi vääränlaisiin viesteihin – “Laita mieluummin vaikka kirjekyyhky”
- Feissarimokat: Kenkävalinta pilaa treffit
- Feissarimokat: Tästä mammanpojasta kannattaisi erota
- Feissarimokat: Vanha suola janottaa – lihakeitto voisi auttaa?
- Feissarimokat: Välimerkki estää häät?
- Feissarimokat: Valojen uusinta – pitääkö siitä maksaa?
- Feissarimokat: Puhelinmyyjä ei myynyt, vaan ahdisteli
- Mies haki naisen treffeille – kotiovella odotti pörröinen yllätys