Naimisissa oleva mies käy treffeillä ja on ylpeä siitä – perustelu jättää hiljaiseksi
Luottamus ja uskollisuus ovat ehdottomasti parisuhteen kulmakiviä. Siksi tällaiset tarinat voivat kuulostaa uskomattomilta. Lue juttu kuitenkin loppuun, sillä se sisältää tärkeän opetuksen.
Mutta mitä sitten, jos toinen puolisoista päättääkin lähteä treffeille?
Jarrid Wilsonin blogikirjoitus on levinnyt netissä jo useamman vuoden ajan. Syy on kuitenkin sellainen, jota jokaisen tulisi aika ajoin miettiä.
“Minusta siinä ei ole mitään väärää, että deittailen, vaikka olen samanaikaisesti naimisissa” kertoo Jarrid Wilson ylpeänä blogikirjoituksessaan. “Se on itseasiassa hyvin virkistävää ja suosittelen sitä kaikille miehille”, hän lisää.
Jarrid kertoo, että hänen deittailemansa nainen on upea ilmestys, joka on myös hauska ja fiksu. Hän vie naisen treffeille elokuviin, ravintoloihin ja museoihin. Joskus nainen yllättää hänet kesken työpäivän kotitekoisilla leivonnaisilla. Naisen huomaavaisuus tuo hymyn Jarridin huulille ja hän on taas korviaan myöten rakastunut.
Tiedän, että tässä vaiheessa moni näkee jo punaista – malttakaa kuitenkin vielä.
Ei häpeile lainkaan
Jarrid on ylpeä deittiseurastaan, ja mies myös muistaa aina kehaista, miten kauniilta hänen naisensa näyttää ja, kuinka onnelliseksi deittailu hänet tekee. Se tuo aivan uudenlaisen kipinän myös Jarridin avioliittoon.
Ai niin… Muistinko mainita, että Jarridin deittailema nainen on siis hänen vaimonsa?
Naimisiinmeno ei tarkoita romantiikan loppumista. Päinvastoin. Naimisiin mentäessä sen vasta pitäisi alkaa. Miksi kipinän pitäisi loppua, kun sanot tahdon, kysyy Jarrid. Liian usein parisuhteet rullaavat paikoillaan ja pariskunnat rutinoituvat samoihin kaavoihin. Jarrid sanookin, että deittailu on arvokasta aikaa, jolloin voi tutustua toiseen ihmiseen ja nauttia niistä perhosista vatsanpohjassa, jota deittailu antaa.
Mies rohkaiseekin kaikkia muita miehiä deittailemaan vaimojaan ja nauttimaan siitä jännityksestä, mitä deittailu puolison kanssa antaa.
Jaa artikkeli, jos olet Jarridin kanssa samaa mieltä – suhde on ikään kuin talo, jota täytyy ylläpitää ja kunnostaa, jotta se pysyy terveenä.
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Sotilas sai tietää vaimonsa olleen uskoton – näpäytti takaisin kohtalokkain seurauksin
- Mies kertoo itsestään kaikki huonot asiat?
- Nainen ei halunnut mennä kehnoille treffeille: päätyi käsittämättömään ratkaisuun
- Aviomies lähettää vaimolleen erokirjeen – vaimon kipakka vastaus saa miehen katumaan
- Hän on eroavaisuuksia etsimässä
- Mies tiedustelee, onko nainen suhteessa: Hennin vastaus saa hänet repimään pelihousunsa
- Feissarimokat: suoraan asiaan turhia kiertelemättä – ”Voisit miettii mitä päivität”
- Tämä Tinder-aloitus aiheutti kiivasta keskustelua: ”Naiset aina sanovat ettei ulkonäkö ja pituus miehellä ole tärkeää…”
- Riku etsii niin kauheaa naista, että tuskin hänenlaistaan on olemassa
- Onnilla on tyyppivika, mutta huumorintajua senkin edestä – lue hulvattoman hauska deitti-ilmoitus
- Feissarimokat: Timo kertoo uskomattomista treffeistä – nainen meni vessaan ja katosi
- Feissarimokat: Lasse piti luennon naisista – tätä lukiessa on vaikea olla tuntematta myötähäpeää
- Feissarimokat: Susanna kertoo ikimuistoisista treffeistä – ”ei tavattu enää toista kertaa”
- Taina meni treffeille ja pettyi pahasti – kaiken kruunasi miehen rivo temppu
- Feissarimokat: Nainen ei tee itse mitään, mutta valituksen ja itsekehun osaa: ”Olen kaunis nainen ja tuntuisi hassulta, jos…”
- Feissarimokat: Tämä tuijotus bussipysäkillä tapahtuu vuosia liian aikaisin
- Feissarimokat: Miljan hauskaa neuvoa, kuinka lieventää jännitystä ensitreffeillä, ei moni kehtaisi kokeilla: ”Aina voi aloittaa…”
- Feissarimokat: Tuomas hauskuuttelee lukemalla Tinder-profiileja – kaikkea sitä löytyykin
- Feissarimokat: nainen sai oudon yhteydenottopyynnön: ”olet hyvännäköinen, etkä…”
- Feissarimokat: Miksi Helin pitää ahtaa sinkkuutensa joka paikkaan? – luepa nämä ilman sanaa sinkku…