Näin varmistat, että olet emotionaalisesti valmis uuteen suhteeseen – 3 tärkeää tekoa

Monilla on takana epäonnistuneita suhteita, ja näistä on voinut jäädä henkisiä jälkiä ja arpia. Jos ei ole ollut toivotunlaista onnea rakkaudessa, voi se jopa saada epäilemään, päätyykö koskaan kestävään, terveeseen parisuhteeseen.
Your Tango -sivuston mukaan on muutamia asioita, jotka tekemällä voit kuitenkin varmistaa, etteivät menneet pääse vaikuttamaan nykyhetkeen ja tulevaan. Nämä teot varmistavat, että olet emotionaalisesti valmis uuteen parisuhteeseen – sellaiseen, joka kestää.
Opi arvostamaan jo olemassa olevia ihmissuhteitasi
Your Tangon mukaan ihmiset oppivat laittamaan romanttiset ihmissuhteet etusijalle. On kuitenkin virhe ajatella, että jos rakkausrintamalla kompuroi, tarkoittaisi se sinun olevan huono ihmissuhteissa ylipäänsä. Todennäköisesti elämässäsi on kuitenkin ihmissuhteita, jotka ovat aitoja ja kestäneet vuosien ja vuosienkin ajan. Perheenjäsenet, omat lapset tai ystävät ovat vain muutama esimerkki. Muista, että elämässäsi on rakkautta ja voit päästä eroon ’Olen niin huono ihmissuhteissa’ -ajatuksesta. Samalla voit myös oppia, mitä arvostat ihmissuhteissa.
Rakasta itseäsi
Helpommin sanottu kuin tehty, niinkö? On totta, ettei se tapahdu kuin nappia painamalla ja ikävät kokemukset voivat vaikeuttaa sitä, että suhtautuisi itseensä positiivisesti. Tästä voi syntyä ikävä kierre, jossa negatiiviset ajatukset itsestä saavat odottamaan negatiivista kohtelua muilta, mikä vuorostaan tekee oman olon pahemmaksi. Your Tangon mukaan jos taas tuntee itsensä voimaantuneeksi, voi se auttaa toipumaan ja vaalimaan terveitä ihmissuhteita tulevaisuudessa.
Voit monin tavoin yrittää parantaa suhtautumistasi itseesi, mutta myötätunto itseä kohtaan on hyvä lähtökohta. Your Tangon mukaan se on hellää hyväksyntää ja rakkautta, jota on ohjattu itseensä. Yritä hyväksyä omat mahdolliset huonotkin puolet ja se, että matka rakkauteen voi olla välillä turhauttavakin, teet virheitä ja jopa toistat niitä. Sitä tapahtuu muillekin; se on inhimillistä.
Voit opetella olemaan myötätuntoisempi itseäsi kohtaan esimerkiksi kohtelemalla itseäsi hyvin ja positiivisesti, vaalimalla asioita, jotka tekevät sinut onnelliseksi ja tekemällä myös hyvää muille.
Käsittele traumojasi terapiassa
Your Tangon mukaan terapia voi olla mainio tapa työstää negatiivisia käytösmallejasi ja kehittää taitojasi, joilla rakennat onnellisia, terveitä suhteita. Traumasta selvinneiden voi myös olla helppo osoittaa syyttävä sormi itseensä ja ajatella, ettei ole hyvä suhteissa. Totuus on kuitenkin se, että traumasi ei ole sinun syytäsi ja voit saada terveempiä kokemuksia tulevaisuudessa. Olipa sinulla traumataustaa tai haluat vain rakentaa terveempiä ihmissuhdetapoja tulevaisuutta ajatellen, on aina hyvä idea kääntyä terapeutin puoleen.
Your Tangon mukaan ihmissuhderintamalla koetut ongelmat ovat voineet saada uskomaan, että olet ongelma, joka odottaa ratkaisua. Mutta sitä et kuitenkaan ole. Maailmassa, jossa monet ihmiset kamppailevat rakkauteen liittyvien traumojen kanssa, ei ole ihme, että terveiden romanttisten ja seksuaalisten suhteiden vaaliminen voi olla haastavaa. Älä kuitenkaan luovuta – jokainen ansaitsee olla sellaisten ihmisten kanssa, kenen mielestä olet parasta, mitä Maa päällään kantaa.
Lähde: Your Tango
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Mistä tietää löytäneensä sen oikean? – näistä merkeistä voi olla apua
- He ikävöivät todennäköisimmin exiään ja stalkkaavat heitä netissä – horoskooppi paljastaa
- Kuinka nopeasti hän vastasi viestiisi? Vastausaika voi kertoa paljon hänen kiinnostuksestaan
- Mies, syö tätä ja vedät naisia paremmin puoleesi – tuoksut houkuttelevalta
- Horoskooppisi paljastaa, miten sinun kannattaisi käyttää deittisovelluksia
- Nämä 16 naisten tekemää asiaa saavat miesten sydämet sulamaan
- Nämä ovat pahimmat asiat, joita naiset ovat tehneet ensitreffeillä – miesten paljastuksia
- Käytä tätä asustetta pukeutumisessa – voit näyttää paremmalta muiden silmissä ja saada paremmin seuraa
- Jännittääkö kysyä miestä treffeille? Nämä 6 helppoa neuvoa voivat auttaa sinua onnistumaan
- He aiheuttavat sinulle vain sydänsuruja – 5 ihmistyyppiä
- He aiheuttavat sinulle vain sydänsuruja – 5 ihmistyyppiä
- Nämä 16 naisten tekemää asiaa saavat miesten sydämet sulamaan
- Nämä ovat pahimmat asiat, joita naiset ovat tehneet ensitreffeillä – miesten paljastuksia
- Jännittääkö kysyä miestä treffeille? Nämä 6 helppoa neuvoa voivat auttaa sinua onnistumaan
- Kuinka nopeasti hän vastasi viestiisi? Vastausaika voi kertoa paljon hänen kiinnostuksestaan
- Mies, syö tätä ja vedät naisia paremmin puoleesi – tuoksut houkuttelevalta
- Nämä deittailusäännöt ovat vanhanaikaisia – ethän noudata näitä enää?
- He ikävöivät todennäköisimmin exiään ja stalkkaavat heitä netissä – horoskooppi paljastaa
- Mistä tietää löytäneensä sen oikean? – näistä merkeistä voi olla apua
- Nämä ovat 10 turhauttavinta ja ärsyttävintä asiaa, jotka tapahtuvat ensitreffeillä