Nainen, näiden 3 mitättömältä tuntuvan syyn takia olet edelleen sinkku
Nainen, pidätkö itseäsi hyvänä saaliina, mutta olet silti edelleenkin sinkku?
Saatat ihmetellä, miksi et ole löytänyt kumppania, vaikka moni voisi haluta sinut. Ehkä jo treffeille pääsy on sinulle vaikeaa. Älä turhaan mieti oletko koko loppuelämäsi sinkku, jos et sitä itse halua.
Saatat vain tehdä huomaamattasi asioita, joiden takia miehet eivät ole kiinnostuneet sinusta. Miehet ovat kuitenkin saattaneet itse huomata, että sinulla ei ole heille oikeasti aikaa etkä halua muuttaa elämääsi heidän takiaan.
3 pientä tekoa, joiden takia nainen ei kiinnosta miehiä:
Suhteelle ei varata tarpeeksi aikaa, koska se menee ystävien ja harrastusten parissa. Olisi syytä tietää, että suhteet vaativat aikaa.
Menet treffeille yksinäisyyden pelon takia ja valitat jo treffeillä, kuinka yksinäinen olet. Voisit sen sijaan tehdä kaikkea kivaa esimerkiksi matkustella ja hauskapidon aikana saatat tavata mahdollisen tulevan kumppanisikin.
Pelkäät sitoutumista ja sitä, että joutuisit parisuhteen takia menemään mukavuusalueesi ulkopuolelle. Jos haluat vierellesi miehen, sinun on otettava se riski, että välillä joudut muuttamaan aikataulujasi ja tekemään asioita, joista et pidä.
Voisiko näissä olla syy sille, että olet vielä sinkku?
Lähde: Your Tango
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Mies avautuu: ”Jätin treffiseurani yksin elokuvateatteriin…”
- Feissarimokat: Lasse pitää luennon naisista – on vaikea olla tuntematta myötähäpeää
- Feissarimokat: Piia etsii majoitusta – moni haluaisi viereen
- Feissarimokat: Miksi tämä nainen ei eroa tästä mammanpojasta?
- Nainen lähettää Tinder-deitille viestin – ”Olen edelleen makoilemassa sohvallasi”
- Haetaanko tässä naista, jota ei ole olemassa?
- Älä noudata näitä yleisiä vinkkejä treffeillä – 9 kappaletta
- Feissarimokat: Miksi hän ei myy sinkkunaisille mitään?
- 15 merkkiä siitä, että olet huono treffailija
- Feissarimokat: Hän on maailman hätähousuin seuranetsijä?
- Feissarimokat: Polttareitaan viettävä sarjapettäjä saatiin kiinni – näin kätevästi
- Feissarimokat: Tinder-treffit sovittiin väärään paikkaan?
- Feissarimokat: Hän vastasi vain loukatakseen toista
- Feissarimokat: Piia etsii majoitusta – moni haluaisi viereen
- Feissarimokat: Jos välimerkki ei kelpaa, kannattaako mennä naimisiin?
- Feissarimokat: Miksi tämä nainen ei eroa tästä mammanpojasta?
- Feissarimokat: Hän on maailman hätähousuin seuranetsijä?
- Feissarimokat: Puhelinmyyjä ahdisteli naista – uskomaton jankkaus treffeille
- Feissarimokat: Miksi hän ei myy sinkkunaisille mitään?
- Feissarimokat: Näin löytää vain jonkun toisen puolison – tässä todisteet