Nuoret naiset ovat nirsompia deittisivuilla kuin miehet, osoittaa tutkimus – miehistä tulee nirsompia iän myötä

Deittisovellusten myötä uudet mahdolliset kumppanit ovat löydettävissä helpostikin. Avaa vain puhelimen sovelluksen, alkaa swaippailla ja juttelee matchiensa kanssa, kun niitä syntyy.
Koska valinnanvaraa on tarjolla, voi se tehdä nirsoksi ja valikoivaksi – etenkin nuoret naiset. The Independent kertoo australialaisen tutkimuksen osoittaneen, että alle 40-vuotiaat naiset ovat valikoivampia kumppania etsiessään nettideittailun maailmasta kuin miehet.
Queenslandin teknillisen yliopiston tutkijat analysoivat 41 936:n deittisivusto RSVP:n käyttäjän deittailukäytöstä ja tutkivat yli 215 000 viestiä osallistujien välillä. 18-80-vuotiaiden käyttäjien toimintaa sivustolla seurattiin neljän kuukauden ajan vuonna 2016.
The Independentin mukaan tutkijat huomasivat selviä eroja miesten ja naisten tekemisissä määritelmissä kumppanille. Naiset todennäköisimmin vaativat tiettyä koulutustaustaa, kun he olivat tietyssä iässä.
Evoluutio suosii
Tutkimuksessa ilmeni, että naiset ovat 18-30-vuotiaana tarkempia siitä, minkälaista kumppania he etsivät. Tässä ikähaarukassa ollessaan naiset etsivät kumppania, jolla on vähintään samantasoinen koulutus kuin heillä itsellään tai jopa korkeampi koulutus.
Miehet sen sijaan olivat epätodennäköisemmin valikoivia ja nirsoja. Tilanne kuitenkin muuttuu, kun mies täyttää 40 vuotta, ja tutkimuksen mukaan sen jälkeen miehet ovat naisia nirsompia.
”Evoluutio suosii naisia, jotka ovat enemmän valikoivia kumppaninsa suhteen ja monissa kulttuureissa naisten on osoitettu hyödyntävän koulutusta merkkiä laadusta, koska se usein on kytköksissä sosiaaliseen statukseen ja älykkyyteen — molemmat ominaisuuksia, joita paljon tavoitellaan”, päätutkija tohtori Stephen Whyte kommentoi.
”Aiemmat nettideittailututkimukset ovat osoittaneet naisilta vastaavaa tai korkeampaa koulutustason suosintaa kumppanin kohdalla, mutta kun datamme sisältää ikähaarukan 18-80, pystyimme kokonaisvaltaisesti osoittamaan, miten nuo mieltymykset muuttuvat lisääntymiseen liittyvän elinkaaren aikana”, hän lisäsi.
Tutkimus julkaistiin Psychological Science -lehdessä ja voit tutustua siihen lisää täällä.
Lähde: The Independent
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Mistä tietää löytäneensä sen oikean? – näistä merkeistä voi olla apua
- He ikävöivät todennäköisimmin exiään ja stalkkaavat heitä netissä – horoskooppi paljastaa
- Kuinka nopeasti hän vastasi viestiisi? Vastausaika voi kertoa paljon hänen kiinnostuksestaan
- Mies, syö tätä ja vedät naisia paremmin puoleesi – tuoksut houkuttelevalta
- Horoskooppisi paljastaa, miten sinun kannattaisi käyttää deittisovelluksia
- Nämä 16 naisten tekemää asiaa saavat miesten sydämet sulamaan
- Nämä ovat pahimmat asiat, joita naiset ovat tehneet ensitreffeillä – miesten paljastuksia
- Käytä tätä asustetta pukeutumisessa – voit näyttää paremmalta muiden silmissä ja saada paremmin seuraa
- Jännittääkö kysyä miestä treffeille? Nämä 6 helppoa neuvoa voivat auttaa sinua onnistumaan
- He aiheuttavat sinulle vain sydänsuruja – 5 ihmistyyppiä
- He aiheuttavat sinulle vain sydänsuruja – 5 ihmistyyppiä
- Nämä 16 naisten tekemää asiaa saavat miesten sydämet sulamaan
- Nämä ovat pahimmat asiat, joita naiset ovat tehneet ensitreffeillä – miesten paljastuksia
- Kuinka nopeasti hän vastasi viestiisi? Vastausaika voi kertoa paljon hänen kiinnostuksestaan
- Jännittääkö kysyä miestä treffeille? Nämä 6 helppoa neuvoa voivat auttaa sinua onnistumaan
- Mies, syö tätä ja vedät naisia paremmin puoleesi – tuoksut houkuttelevalta
- He ikävöivät todennäköisimmin exiään ja stalkkaavat heitä netissä – horoskooppi paljastaa
- Nämä deittailusäännöt ovat vanhanaikaisia – ethän noudata näitä enää?
- Mistä tietää löytäneensä sen oikean? – näistä merkeistä voi olla apua
- Horoskooppisi paljastaa, miten sinun kannattaisi käyttää deittisovelluksia