Nyt olisi kannattanut olla tarkempi siinä, mitä sanoo – ”Oot niin suloinen, mutta liian…”

Yksi väärä kirjain voi muuttaa kehun kiusalliseksi viestiksi, ja sitten joutuukin selittelemään ja yrittämään puhua itsensä pois pinteestä. Näin kävi tälle kaverille, johon hänen matchinsa ulkonäkö oli tehnyt vaikutuksen.
Hän päätti lähestyä matchiaan tuomalla esiin heti kättelyssä, miten tämä on ilo silmille. Kuin korostaakseen matchin hurmaavuutta, hän samalla harmitteli, että heidän välillään on liian paljon välimatkaa.
Näppäimistöllä vierekkäin olevat kirjaimet tekivät kuitenkin hänelle tepposet. Herttaiselta kehulta vaikuttanut viesti sai ikävän käänteen.
Tyypin käyttämät isot kirjaimet kuvaavatkin sitä hätää, kun hoksaa kirjoitusvirheensä kenties pilanneen kaiken ja koettaa korjata tilanteen. Jos molemmilta löytyy huumorintajua, ei kirjoitusvirhe onnistu laittamaan kapuloita rattaisiin – välimatka sen sijaan voi olla ihan eri juttu.

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Mistä tietää löytäneensä sen oikean? – näistä merkeistä voi olla apua
- He ikävöivät todennäköisimmin exiään ja stalkkaavat heitä netissä – horoskooppi paljastaa
- Kuinka nopeasti hän vastasi viestiisi? Vastausaika voi kertoa paljon hänen kiinnostuksestaan
- Mies, syö tätä ja vedät naisia paremmin puoleesi – tuoksut houkuttelevalta
- Horoskooppisi paljastaa, miten sinun kannattaisi käyttää deittisovelluksia
- Nämä 16 naisten tekemää asiaa saavat miesten sydämet sulamaan
- Nämä ovat pahimmat asiat, joita naiset ovat tehneet ensitreffeillä – miesten paljastuksia
- Käytä tätä asustetta pukeutumisessa – voit näyttää paremmalta muiden silmissä ja saada paremmin seuraa
- Jännittääkö kysyä miestä treffeille? Nämä 6 helppoa neuvoa voivat auttaa sinua onnistumaan
- He aiheuttavat sinulle vain sydänsuruja – 5 ihmistyyppiä
- He aiheuttavat sinulle vain sydänsuruja – 5 ihmistyyppiä
- Nämä 16 naisten tekemää asiaa saavat miesten sydämet sulamaan
- Nämä ovat pahimmat asiat, joita naiset ovat tehneet ensitreffeillä – miesten paljastuksia
- Kuinka nopeasti hän vastasi viestiisi? Vastausaika voi kertoa paljon hänen kiinnostuksestaan
- Jännittääkö kysyä miestä treffeille? Nämä 6 helppoa neuvoa voivat auttaa sinua onnistumaan
- He ikävöivät todennäköisimmin exiään ja stalkkaavat heitä netissä – horoskooppi paljastaa
- Mies, syö tätä ja vedät naisia paremmin puoleesi – tuoksut houkuttelevalta
- Mistä tietää löytäneensä sen oikean? – näistä merkeistä voi olla apua
- Horoskooppisi paljastaa, miten sinun kannattaisi käyttää deittisovelluksia
- Nämä ovat 10 turhauttavinta ja ärsyttävintä asiaa, jotka tapahtuvat ensitreffeillä