Sinkkumiehet tuntevat enemmän paineita olla parisuhteessa – myös yksinäisyys vaivaa sinkkumiehiä todennäköisemmin
Tutkimus on paljastanut, että sinkkumiehet tuntevat enemmän paineita olla parisuhteessa kuin naiset, kertoo The Independent. Noin 71 prosenttia sinkkumiehistä koki merkittävästi paineita löytää kumppani verrattuna 58 prosenttiin naisista.
Deittisivusto eHarmonyn ja hyväntekeväisyysjärjestö Relaten teettämässä kyselytutkimuksessa ilmeni myös, että sinkkumiehet hieman todennäköisemmin kärsivät yksinäisyydestä kuin naiset, jos he eivät ole parisuhteessa. EHarmonyn psykologi Linda Papadopoulos sanoi naisten usein hyötyvän vahvoista ystävyyssuhteista enemmän kuin miehet.
”Vaikka voi vaikuttaa yllättävältä, tuntevat sinkkumiehet enemmän paineita löytää kumppani kuin naiset. He myös raportoivat enemmän yksinäisyydestä”, hän kommentoi The Independentille.
”Tämä haastaa käsitystä perinteisestä huolettomasta sinkkumiehestä, joka nauttii sinkkuelämästä enemmän kuin naisvastineensa”, hän lisäsi.
Papadopoulousin mukaan tutkimus myös osoittaa, että miehillä on taipumus kaivata fyysistä läheisyyttä enemmän kuin naiset.
Yli puolet on mieluummin väärän ihmisen kanssa kuin yksin
Tutkimuksessa perehdyttiin myös sinkkuuden hyviin puoliin. The Independentin mukaan niitä ovat muun muassa oma itsenäisyys, aika uusille harrastuksille, vapaus tehdä mitä haluaa, kun on yöelämässä, ja vapaus nauttia uusista seksuaalisista suhteista.
Lisäksi tutkimuksessa ilmeni, että:
- 41 prosenttia ihmisistä on mieluummin yksin kuin väärän ihmisen kanssa
- 47 prosenttia miehistä sanoi yksinäisen olon olevan negatiivinen puoli sinkkuudessa verrattuna 43 prosenttiin naisista
- 77 prosenttia sinkuista sanoi kokeneensa yksinäisyyttä
- 45 prosenttia tunnisti yksinäisyyden sinkkuuden haittapuoleksi
Relaten johtaja Chris Sherwoodin mukaan vaikka lähes puolet vastaajista koki yksinäisyyden sinkkuuden haittapuoleksi, voi se olla myös mahdollisuus oppia itsestään ja rakentaa itsenäisyyttä.
”Näin ollen on sääli, että niin moni sinkku, etenkin mies, kokee paineita asettua aloilleen ja löytää uusi kumppani. On tärkeää, että miellämme sinkkuuden elämäntapavalinnaksi, joka voi muuttua milloin tahansa, ja välttää ihmisten parisuhdetilanteen arvostelua”, Sherwood sanoi.
Lähde: The Independent
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Feissarimokat: Piia etsii majoitusta – moni haluaisi viereen
- Nainen lähettää Tinder-deitille viestin – ”Olen edelleen makoilemassa sohvallasi”
- Haetaanko tässä naista, jota ei ole olemassa?
- Feissarimokat: Hän on maailman hätähousuin seuranetsijä?
- Olet salarakas? – nämä merkit viittaavat siihen
- Feissarimokat: Polttareitaan viettävä sarjapettäjä saatiin kiinni – näin kätevästi
- Feissarimokat: Jos välimerkki ei kelpaa, kannattaako mennä naimisiin?
- 15 merkkiä siitä, että olet huono treffailija
- Feissarimokat: Miksi tämä nainen ei eroa tästä mammanpojasta?
- Feissarimokat: Vanha suola janottaa – lihakeittoa ehdotetaan
- Feissarimokat: Polttareitaan viettävä sarjapettäjä saatiin kiinni – näin kätevästi
- Feissarimokat: Tinder-treffit sovittiin väärään paikkaan?
- FM: Mies haukkuu laihtunutta vaimoa lihavaksi – nainen kostaa paskamaisella tavalla
- Feissarimokat: Hän vastasi vain loukatakseen toista
- Feissarimokat: Nainen ei tee itse mitään – tai valittaa kyllä osaa
- Feissarimokat: Näin löytää vain jonkun toisen puolison – tässä todisteet
- Feissarimokat: Jos välimerkki ei kelpaa, kannattaako mennä naimisiin?
- Feissarimokat: Kuka on tämän villin naisen lapsen isä?
- Feissarimokat: Puhelinmyyjä ahdisteli naista – uskomaton jankkaus treffeille
- Feissarimokat: Miksi tämä nainen ei eroa tästä mammanpojasta?