Tässä on nerokkaita lauseita, joilla aloittaa Tinder-keskustelu – näiden avulla hänkään ei jää sanattomaksi ja saat vastauksen
Kun nyt eletään teknologiakeskeisessä maailmassa, moni tapaa tulevan deittinsä ensin netissä. Deittailussakin on usein kyse sovelluksista, kuten Tinderistä.
Jo ensimmäinen lause, jonka kirjoittaa mielenkiintoiselle ihmiselle, voi pilata kaiken. Sillä voi myös antaa itsestään hyvän ensivaikutelman, mutta se ei ole aina helppoa.
Katso tästä alta, millaisilla nerokkailla lauseilla on aloitettu keskustelu Tinderissä, joita sinäkin voisit käyttää, jos mielit oikeille live-treffeille.
Nerokkaita lauseita, joilla aloittaa keskustelu Tinderissä:
”Hei, miksi kaltaisesi ihminen on täällä?”
”Olen aina halunnut tavata jonkun, joka [tähän jokin hänen ilmoittama aktiviteettinsa]”. Miten olet päätynyt siihen?” Kyseessä voi olla esimerkiksi seinäkiipeily.
”Minulla on pian muutama vapaapäivä. Jos olisit minä, niin mitä tekisit tai minne menisit?” Tämä on loistava tapa saada joku vastaamaan ja ehkä kysymään myös kysymyksiä.
”Mikä sinussa on sellaista yllättävää, jota muut eivät heti arvaa?” Tällä rohkaiset häntä heti kertomaan sinulle jotain.
”Lähtisitkö kahville vai pidätkö viinistä tai oluesta enemmän?” Tällä menet suoraan asiaan ja hän tietää, että olisit kiinnostunut tapaamaan hänet.
”Mitkä ovat mielestäsi kolme parasta tekemistä lauantaina?” Tähän on helppoa vastata eikä aiheuta liikaa paineita.
Nämä lauseet sopivat sekä miehille että naisille. Ne käyvät hyvin, jos et halua heti flirttailla kenenkään kanssa, vaan aloittaa aika neutraalilla keskustelulla.
LUE MYÖS
- Feissarimokat: Puhelinmyyjä ei myynyt, vaan ahdisteli
- Mies istui treffeillä 2 tuntia – sitten hän tajusi, mitä nainen ei ollut tehnyt kertaakaan
- Feissarimokat: Parisuhde kaatui makeaan massaan
- Nainen selasi Tinderiä – sitten hän tunnisti miehen kuvasta oman kotinsa
- Maria kyllästyi vääränlaisiin viesteihin – “Laita mieluummin vaikka kirjekyyhky”
- Feissarimokat: Kenkävalinta pilaa treffit
- Feissarimokat: Tästä mammanpojasta kannattaisi erota
- Feissarimokat: Vanha suola janottaa – lihakeitto voisi auttaa?
- Feissarimokat: Välimerkki estää häät?
- Feissarimokat: Valojen uusinta – pitääkö siitä maksaa?
- Feissarimokat: Treffit sovittiin Lappiin vai Rukalle?
- Feissarimokat: Naiset pyytävät tältä mieheltä vain rahaa
- Feissarimokat: Tästä mammanpojasta kannattaisi erota
- Feissarimokat: Valojen uusinta – pitääkö siitä maksaa?
- Feissarimokat: Mies nukkuu saunassa – jotain väärää?
- Ex-pari juhlistaa eropäivän vuosipäivää – hyvä idea?
- Feissarimokat: Marko uskoo collareiden voimaan – kaupassa mentiin sekaisin
- Feissarimokat: Tonyn puolison pitää varoa kiertoilmaisuja? – outoa
- Boynty-suklaapatukka pilasi naisen mahdollisuudet?
- Feissarimokat: Sinkuilla ole tätä munaongelmaa!