Tehosta deittailuasi tekoälyn avulla – 5 AI:n tuomaa apua treffailuun
Tekoäly on tullut apuun jo monessa elämän osa-alueessa.
Ei ihme, että nyt siitä tiedetään olevan apua myös deittailussa. Sitä pitää itse arvioida, onko sen tuoma apu hyvä vai huono asia. Ainakin nämä alla olevat asiat voisivat olla hyvä asia. Niitä pidetään apukeinoina, jotka tehostavat deittailua. Tutkimuksen mukaan jo 6 % sinkuista käyttää tekoälyä apuna, kun he etsivät itselleen kumppania tai treffiseuraa.
Näiden 5 tekoälyn mahdollistavan asian ajatellaan olevan apuna treffailuun:
- Se voi auttaa luomaan treffiprofiilin, joka toimii hyvin. Sen avulla voi esimerkiksi kirjoittaa itsestään nokkelan ja viehättävän esittelytekstin.
- Se voi toimia tyylineuvojana ja treffivalmentajana. Se voi ehdottaa paikkoja, joissa tavata ja keksiä aiheita, joista keskustelle treffeillä.
- Se voi auttaa löytämään osumia ja keskustella heidän kanssaan ensin ennen kuin selviää, onko henkilö oikeasti vaivan arvoinen.
- Se voi tarjota ihmissuhdeneuvontaa, koska deittailussa on sekä ylä- että alamäkiä.
- Se voi itseasiassa olla treffiseurasi, jonka kanssa voit jutella.
Viimeisin näistä on jo herättänyt paljon huolta, joten sitä kannattaa kokeilla varoen.
Lähde. Conversation
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nainen loukkaantuu suklaasta – toinen paikantaa miehensä
- Feissarimokat: Maarian kauhutreffit – mies olikin rahaton
- Kunnioita itseäsi: Älä sorru näihin 5 treffailuun liittyvään virheeseen
- Onko epäsoveliasta kysyä toisen mittoja?
- Kesken treffien tulee soitto – painajainen alkaa
- Treffit kuin oppikirjasta…kunnes mies avaa suunsa
- Tässä on 12 rehellistä syytä, miksi olet sinkku
- Feissarimokat: Tellervo poisti vahingossa oman miehensä
- Feissarimokat: Miksi tämä mies vetää puoleensa rahattomia naisia?
- Feissarimokat: Timo kertoo oudon deittikokemuksensa – nainen katosi vessaan
- Feissarimokat: Sinkkuäiti-Kaisa sai sinkkumieheltä karmean vastauksen
- Feissarimokat: Timo kertoo oudon deittikokemuksensa – nainen katosi vessaan
- Feissarimokat: Maarian kauhutreffit – mies olikin rahaton
- Feissarimokat: Koira menee Jasperin edellä – itku pääsee?
- Feissarimokat: Miksi tämä mies vetää puoleensa rahattomia naisia?
- Feissarimokat: Kuka osaa laskea heille oikean seurusteluajan?
- Feissarimokat: Suomen Temppareissa on sotanorsuja?
- Feissarimokat: Heidi saa Tinderissä karmean ehkä kohteliaisuudeksi tarkoitetun viestin
- Feissarimokat: Tellervo poisti vahingossa oman miehensä
- Hän oli 2 minuuttia myöhässä – sai 0 sekuntia armoa