Nainen odotti innolla treffejä komean lääkärin kanssa, mutta illasta muodostui kaikkea muuta kuin romanttinen.

Nainen kertoi valmistautuneensa treffeille miehen kanssa, joka vaikutti lähes täydelliseltä.

Mies oli pitkä, omisti oman lääkärivastaanoton ja talon eikä hänellä ollut lapsia tai entisiä vaimoja. Lisäksi mies oli suunnitellut naiselle yllätykselliset treffit.

Odotukset olivat siis korkealla, mutta todellisuus osoittautui toiseksi.

Hampurilainen aiheutti ongelmia

Ensimmäinen pettymys tuli jo ennen treffien alkua, sillä mies saapui paikalle 40 minuuttia myöhässä.

Ravintolassa tilanne muuttui entistä kiusallisemmaksi, kun nainen tilasi hampurilaisen.

Mies ihmetteli tilausta ja huomautti naisen työskentelevän pilatesohjaajana. Hänen mielestään naisen olisi pitänyt tilata esimerkiksi salaatti ja tarkkailla vartaloaan.

Naisen mukaan mies puhui lisäksi jatkuvasti itsestään eikä kysynyt häneltä yhtään kysymystä.

Illan päätteeksi mies ehdotti laskun puolittamista, vaikka hän oli itse tilannut huomattavasti enemmän syötävää ja juotavaa.

Treffien jälkeen nainen ilmoitti saaneensa tarpeekseen deittailusta.

– Alan vain seurustella koirani kanssa, hän totesi.

Tarina perustuu naisen omaan kertomukseen.

LUE MYÖS