Mies tiesi vaimonsa pettävän – järjesti sellaiset bileet, jotka kaveri ja suku muistavat ikuisuuteen saakka
Kaikki rakkaustarinat eivät valitettavasti pääty onnellisesti.
Petetyksi tulleet kumppanit keksivät usein ikimuistoisia jekkuja, joilla kostetaan törkeä käytös. On vaikea keksiä heti parempaa pilaa, jonka tämä mies ideoi ja lopulta toteutti.1. Eräs onnellinen pariskunta oli mennyt juuri naimisiin ja kaikkien mielestä he vaikuttivat täydellisiltä yhdessä.
2. Nainen muuttui kuitenkin muuttui jo ensimmäisten kuukausien jälkeen erittäin etäiseksi. Hän räpläsi jatkuvasti puhelintaan, jonka aikana hän hihitti, nauroi ja hymyili. Mies kysyi tämän seurauksena kenelle hänen vaimonsa lähettää viestejä. Vastaukseksi vaimo antoi pelkästään: ”viestejä äidille.”
3. Nainen alkoi käymään usein kaupassa hakemassa maitoa tai muita arkisia tarvikkeita. Kauppareissut kestivät kuitenkin usein reilusti yli tunnin.
4. Vaimo kertoi usein joutuvansa jäämään ylitöihin. Mies soitti tämän seurauksena toimistolle, jossa kerrottiin, että nainen oli lähtenyt jo useita tunteja sitten kotiin. Mies kysyi tämän jälkeen vaimoltaan, mistä on kyse, jonka seurauksena hän vastasi ja nauroi: ”kyseessä ovat työpaikan omat pilat.”
5. Miehen ei tarvinnut vakoilla vaimoaan, mutta oli ilmiselvää, että jotakin oli tekeillä.
6. Vaimon syntymäpäivät olivat tulossa ja mies ehdotti, että pariskunta lähtisi romanttiselle kylpylämatkalle. Vaimo kuitenkin kieltäytyi, sillä hänellä ei ollut ”fiilistä” juhlia sitä, että hänestä tulee yhden vuoden vanhempi. Nainen halusi jäädä kotiin ja rohkaisi miestään lähtemään matkalle kavereidensa kanssa. Mies löysi samalla vaimonsa vaatekaapista mystisen shampanjapullon.
7. Tämän jälkeen mies sai erinomaisen idean. Hän päätti järjestää vaimolleen yllätyssynttärit, johon sukulaiset ja ystävät oli kutsuttu.
8. Syntymäpäivänä vaimo luuli, että mies lähti matkalle. Todellisuudessa mies valmisteli kaupungilla syntymäpäiväjuhlia ja ystävät sekä perhe auttoivat ostamaan kakun ja muut juhliin tarpeelliset asiat.
9. Mies oli juhlaväen kanssa kotiovella, jonka jälkeen hän meni heidän kanssaan hiljaa sisälle. Mies käski kaikkia menemään yläkertaan ja avaamaan makuuhuoneen oven. Oven avautuessa kaikki olivat shokissa, kun he näkivät vaimon tuntemattoman rakastajattaren kanssa sängyssä.
10. Äiti alkoi kirkua täyttä kurkkua, vaimo (nykyinen ex-vaimo) alkoi itkeä. Kaikki olivat shokissa paitsi mies, joka oli ylpeä näistä ikimuistoisista syntymäpäiväjuhlista, jotka varmasti jäivät kaikkien mieleen.
Lähde: lifebuzz.com
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Feissarimokat: Kun miehet luulevat nettikirppistä Tinderiksi
- Nainen loukkaantuu suklaasta – toinen paikantaa miehensä
- Feissarimokat: Maarian kauhutreffit – mies olikin rahaton
- Kunnioita itseäsi: Älä sorru näihin 5 treffailuun liittyvään virheeseen
- Onko epäsoveliasta kysyä toisen mittoja?
- Kesken treffien tulee soitto – painajainen alkaa
- Treffit kuin oppikirjasta…kunnes mies avaa suunsa
- Tässä on 12 rehellistä syytä, miksi olet sinkku
- Feissarimokat: Tellervo poisti vahingossa oman miehensä
- Feissarimokat: Miksi tämä mies vetää puoleensa rahattomia naisia?
- Feissarimokat: Maarian kauhutreffit – mies olikin rahaton
- Feissarimokat: Timo kertoo oudon deittikokemuksensa – nainen katosi vessaan
- Feissarimokat: Sinkkuäiti-Kaisa sai sinkkumieheltä karmean vastauksen
- Feissarimokat: Koira menee Jasperin edellä – itku pääsee?
- Feissarimokat: Miksi tämä mies vetää puoleensa rahattomia naisia?
- Feissarimokat: Kuka osaa laskea heille oikean seurusteluajan?
- Feissarimokat: Suomen Temppareissa on sotanorsuja?
- Feissarimokat: Heidi saa Tinderissä karmean ehkä kohteliaisuudeksi tarkoitetun viestin
- Feissarimokat: Tellervo poisti vahingossa oman miehensä
- Nainen loukkaantuu suklaasta – toinen paikantaa miehensä