Näin hankitaan mies – 15 vinkkiä
Hyviä vinkkejä, jotka auttavat päättämään, kannattaako ottaa miestä:
1.Ennen kuin hankit miehen, on sinun pohdittava tarkoin, jaksatko pitää siitä huolta monta vuotta eteenpäin, sillä miehet eivät selviä luonnossa ilman omistajaansa.
2.Keskustele myös perheesi kanssa. Vaikka miehet ovat suloisia, kaikki eivät kuitenkaan pidä niistä. Jotkut voivat olla jopa allergisia niille.
3.Ennen miehen hankkimista mieti tarkoin, minkä rotuisen miehen haluat.
Karvan pituudessa, värissä ja luonteessa on huomattavia eroja rodusta riippuen. Yleisesti ottaen erilaiset suomenhörökorvat ja lapinseisojat on helpoin hankkia, mutta hieman vaikeampi kouluttaa kuin eurooppalaiset rodut.
4.Mieti myös, mihin käyttötarkoitukseen miehesi haluat. Jos haluat vain tavallisen kotimiehen makaamaan sohvallesi, kerjäämään ruokaa ja haukkumaan vieraita, siihen kelpaa parhaiten tavallinen suomalainen perusmies. Jos taas tarvitset näyttelymiehen, myös ulkonäölle on vaatimuksia.
Miesnäyttelyissä menestyvät parhaiten jäntevät, ruskeat ja suhteellisen lyhytkarvaiset miehet. Näyttelymiehen pitoon liittyy muutamia ongelmia, niillä on mm. taipumusta karkailla. Harrastuskäyttöön on myös erilaisia miehiä. Metsästykseen tarkoitetut miehet vaativat paljon liikuntaa ja ulkoilutusta. Siksi suosittelemme erilaisia nk. seisojia, jotka eivät vaadi niin paljon liikuntaa ja sitä voi harjoittaa myös sisätiloissa.
5.Kun olet tehnyt päätöksen miehen hankkimisesta, sinun on otettava selvää mistä saat haluamasi miehen. Ota yhteyttä perheisiin, joissa tiedät olevan vapaita miehiä ja tee varaus. Käy tapaamassa miestä ja hänen perhettään ennen lopullista päätöstä, sillä perheolosuhteet vaikuttavat myöhempään koulutukseen.
6.Varmista että mies on vieroitettu emostaan.
7.Kysy miehen kasvattajilta miehen ruokintaohjeita ja muita tärkeitä sinua kiinnostavia seikkoja.
8.Voit hankkia myös hylätyn miehen, mutta sillä voi olla edellisten omistajien jäljiltä pahoja tapoja.
9.Kun olet löytänyt sopivan miehen, vie se lääkärille tarkastukseen ja rokotettavaksi.
10.Vie mies kotiisi. Varmista että sillä on tarpeeksi juomaa ja ruokaa, jotta se pysyy tyytyväisenä.
11.Useimmat antavat miehen nukkua sängyssään ja se onkin usein mukavaa.
Varmista kuitenkin, ettei miehelläsi ole syöpäläisiä, jotka voivat tarttua sinuun.
12.Koulutus on parasta aloittaa yksinkertaisista asioista, kuten sisäsiisteydestä. Ankarasta koulutuksesta huolimatta kaikki miehet eivät kuitenkaan opi sisäsiisteiksi. Oven avaaminen ja kukkien tuominen ovat hankalia temppuja, jotka onnistuvat vain valioyksilöiltä.
13.Vaikka miehet näyttävätkin kuuntelevan sinua, ne eivät kuitenkaan ymmärrä puhettasi.
14.Jos mies karkailee, kokeile aidata piha tai käyttää talutushihnaa.
Useimmat eivät kuitenkaan suostu jälkimmäiseen. Jos karkailu jatkuu, hanki uusi mies.
15.Huomaa, ettei kaikkia miehiä kannata käyttää siitokseen. Siihen kelpaavat vain rekisteröidyt miehet. Jos kuitenkin haluat pentuja eikä miehesi ole rekisterissä, varaudu ongelmiin.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- FM: Voiko parisuhdetta kilpailuttaa?
- Ilman näitä 8 asiaa treffit menevät pilalle
- FM: Missä menee miehenalun raja?
- Tästä ruoasta puhuminen auttaa löytämään kumppanin
- FM: Oulussa etsittiin kassamyyjää – löytyikin kuuma koira
- Mistä tietää löytäneensä sen oikean? – no tästä!
- Yksi päivittäinen tapa ja pysytte loppuelämänne yhdessä – lupaavat yli 50-vuotiaat
- He ovat nirsoimpia deittisivuilla – osoittaa tutkimus
- Feissarimokat: Naapuri pelasti Pipan suhteen tiskiharjalla
- FM: Montako vierasta taloyhtiö sallii? – kerrostalokyttääjä tietää
- Feissarimokat: Maarian kauhutreffit – mies olikin rahaton
- Feissarimokat: Timo kertoo oudon deittikokemuksensa – nainen katosi vessaan
- Feissarimokat: Roni etsii naista, jolla on raskausmaha
- Feissarimokat: Miksi tämä mies vetää puoleensa rahattomia naisia?
- Feissarimokat: Tiina otti lapsen mukaan treffeille – päätyi katastrofiin
- FM: Oulussa etsittiin kassamyyjää – löytyikin kuuma koira
- Feissarimokat: Saippuakuplat käynnistävät parisuhteen
- Feissarimokat: Tätä munaongelmaa ei sinkuilla ole
- Feissarimokat: Kun miehet luulevat nettikirppistä Tinderiksi
- Feissarimokat: Naapuri pelasti Pipan suhteen tiskiharjalla