Valitse ensitreffien ruokapaikka tarkkaan: Tällaista ruokaa ensitreffeillä syöneet eroavat todennäköisemmin myöhemmin
Jos ensitreffeillä on ajatus mennä ravintolaan syömään, ei kannata kuitenkaan mennä ihan mihin tahansa ruokapaikkaan. OnBuyn teettämä tutkimus on osoittanut, että tiettyjen maiden ruokien syöminen ensitreffeillä voi johtaa todennäköisemmin eroon.
Tutkimuksessa 5 364 joko naimisissa tai ennen naimisissa ollutta henkilöä kertoi, millaisessa ravintolassa he olivat käyneet syömässä ensitreffeillä. Lisäksi he kertoivat senhetkisen parisuhdetilanteensa.
Osallistujien vastauksia analysoimalla saatiin selville, minkä maan keittiöiden ruokia syöneillä on todennäköisemmin kestävä avioliitto. Onnellisten suhteiden salaisuudeksi paljastui italialainen ruoka ja epäonnen keittiöksi sen sijaan paljastui intialainen ruoka.
Italialaisessa ensitreffeillä käyneistä pareista 78 prosenttia oli yhä onnellisesti naimisissa ja takana oli keskimäärin 16 vuotta yhdessäoloa. Intialaisessa ensitreffeillä käyneistä pareista sen sijaan 67 prosenttia oli sittemmin eronnut tai asumuserossa eikä yhteistä onnea kestänyt kuin vuosi ja kolme kuukautta.
Alla tutkimuksen tulokset kokonaisuudessaan.
Onnellisten avioliittojen keittiöt:
- Italialainen ruoka, 78 prosenttia yhä naimisissa ja vuosia takana keskimäärin 16 vuotta
- Ranskalainen, 65 prosenttia yhä naimisissa ja vuosia takana keskimäärin 15 vuotta 3 kuukautta
- Välimerellinen, 63 prosenttia yhä naimisissa ja vuosia takana keskimäärin 22 vuotta
- Meksikolainen, 58 prosenttia yhä naimisissa ja vuosia takana keskimäärin 11 vuotta
- Turkkilainen, 57 prosenttia yhä naimisissa ja vuosia takana keskimäärin 10 vuotta
Epäonnellisten avioliittojen keittiöt:
- Intialainen ruoka, 67 prosenttia eronnut ja naimisissa keskimäärin 1 vuosi 3 kuukautta
- Amerikkalainen ruoka, 59 prosenttia eronnut ja naimisissa keskimäärin 4 vuotta
- Kiinalainen ruoka, 55 prosenttia eronnut ja naimisissa keskimäärin 2 vuotta
- Buffet, 53 prosenttia eronnut ja naimisissa keskimäärin 1 vuosi 4 kuukautta
- Portugalilainen ruoka, 50 prosenttia eronnut ja naimisissa keskimäärin 2 vuotta 5 kuukautta
Lähde: Nainen.com
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Feissarimokat: Kun miehet luulevat nettikirppistä Tinderiksi
- Nainen loukkaantuu suklaasta – toinen paikantaa miehensä
- Feissarimokat: Maarian kauhutreffit – mies olikin rahaton
- Kunnioita itseäsi: Älä sorru näihin 5 treffailuun liittyvään virheeseen
- Onko epäsoveliasta kysyä toisen mittoja?
- Kesken treffien tulee soitto – painajainen alkaa
- Treffit kuin oppikirjasta…kunnes mies avaa suunsa
- Tässä on 12 rehellistä syytä, miksi olet sinkku
- Feissarimokat: Tellervo poisti vahingossa oman miehensä
- Feissarimokat: Miksi tämä mies vetää puoleensa rahattomia naisia?
- Feissarimokat: Maarian kauhutreffit – mies olikin rahaton
- Feissarimokat: Timo kertoo oudon deittikokemuksensa – nainen katosi vessaan
- Feissarimokat: Sinkkuäiti-Kaisa sai sinkkumieheltä karmean vastauksen
- Feissarimokat: Koira menee Jasperin edellä – itku pääsee?
- Feissarimokat: Miksi tämä mies vetää puoleensa rahattomia naisia?
- Feissarimokat: Kuka osaa laskea heille oikean seurusteluajan?
- Feissarimokat: Suomen Temppareissa on sotanorsuja?
- Feissarimokat: Heidi saa Tinderissä karmean ehkä kohteliaisuudeksi tarkoitetun viestin
- Feissarimokat: Tellervo poisti vahingossa oman miehensä
- Nainen loukkaantuu suklaasta – toinen paikantaa miehensä