Pidä silmällä näitä merkkejä – voivat paljastaa, ettet oikeasti kiinnosta häntä
Mieli kannattaisi pitää avoimena, kun tapailee uutta kumppania ja yrittää tutustua häneen sen sijaan, että kaataisi koko jutun sen takia, että hänellä on jotain erikoisia tapoja. Kaikkea ei kuitenkaan pidä katsoa läpi sormien.
Deittailupsykologi Madeleine Mason Roantreen mukaan aidot varoitusmerkit, jotka eivät lupaa hyvää suhteen kohtalolle, ovat sellaisia asioita, joita tekemällä kumppani osoittaa kunnioituksen, vilpittömyyden tai kiinnostuksen puutetta suhdetta kohtaan.
Deittailun asiantuntijat listasivat kahdeksan tällaista varoitusmerkkiä The Independentille ja suomensimme ne alle.
Hän ei halua määritellä parisuhdetta muutaman kuukauden deittailun jälkeen
Nykypäivänä omaa suhdetilannetta voi kuvailla monella tavalla. Jos hän ei kuitenkaan suostu kutsumaan sinua tyttö- tai poikaystäväkseen muutaman kuukauden deittailun jälkeen, voi se olla valtava varoitusmerkki. Mason Rantreen mukaan se voi kertoa siitä, ettei hän ole halukas sitoutumaan sekä siitä, että hän saattaa olla romanttisesti tekemisissä jonkun toisen kanssa.
”Jos kumppanisi vaikuttaa muutaman kuukauden tapailun jälkeen välttävän kaikkia keskusteluja suhteen määrittelemisestä ja siitä, ettette tapailisi muita, ei hän todennäköisesti ole vakavissaan suhteessanne”, Mason Roantree kertoi The Independentille.
Hän ei tuo sinua mitenkään esiin somessa
Jos sinä tai kumppanisi ette ole sosiaalisessa mediassa, ette juuri käytä sitä tai hänellä on profiili vain työkäyttöön, voi tämän jättää huomiotta. Jos kuitenkin tapailet ihmistä, joka selailee paljon somea ja hänellä on ollut aiemmin ex-kumppaneidensa kuvia esimerkiksi Instagram-sivullaan, voi se Mason Roantreen mukaan olla sinun kannalta huono uutinen, jos hän ei ole julkaissut sinusta vielä mitään.
”Se voi tarkoittaa, ettei hän näe sinua pitkäkestoisena vaihtoehtona tai hän ei ole valmis esittelemään sinua maailmalle”, hän selitti.
Hän ei koskaan ehdota treffejä/tapaamista
Mason Roantreen mukaan jos sinä olet aina se, joka ehdottaa tapaamisia, on kyse yksipuolisesta suhteesta. Silloin sinä joudut tekemään kaiken työn.
”Joku, joka todella pitää sinusta, antaa panoksensa ja tekee suunnitelmia suhteessa”, hän jatkoi.
Suhteessa on epätasapaino vallan suhteen
Deittailuvalmentaja James Preecen mukaan deittailussa on kyse siitä, että yhdessä tuetaan toinen toista yhtä paljon. Preecen mukaan parisuhteessa olemisen pitäisi tuntua kuin olisi parhaassa mahdollisessa tiimissä. Jos se ei tunnu siltä ja vaikuttaa siltä, että toinen on jatkuvasti enemmän vallassa ja toinen alistuu, on se merkittävä varoitusmerkki.
”Merkit vallan epätasapainosta voivat ilmentyä mustasukkaisuutena tai kontrolloivana käytöksenä”, Preece selitti The Independentille.
”Molemmat voivat helposti johtaa parisuhteen päättymiseen, joten koeta käsitellä tätä varhaisessa vaiheessa sen sijaan, että pitäisit tunteesi sisällä”, hän neuvoi.
Preecen mukaan omat huolet kannattaa tuoda esiin ja jos mikään ei muutu, on aika arvioida suhdetta uudelleen.
Ilmaisette tunteet eri tavalla
Vastakohdat täydentävät toisiaan, sanotaan, ja se on usein hyvä asia: kumppanisi antaa suhteelle jotain, mitä sinulta puuttuu ja päinvastoin. Kun on kyse tunteiden ilmaisemisesta, voi tämä olla kuitenkin syy huoleen.
The Independentin mukaan on mahdollista, että sinä ilmaiset tunteesi paremmin sanoin, kun taas hän osoittaa sen teoin. Jos olet kuitenkin tottunut tiettyyn tapaan, voi se johtaa siihen, että odotat sitä myös kumppaniltasi ja kun et saa sitä, se voi Preecen mukaan olla pettymys.
”Jos odotat yhtä asiaa ja saat toista, ette kenties olekaan niin toisillenne sopivia kuin toivoit”, hän lisäsi.
Toisella teistä on salaisuuksia
Kyse ei ole mistään pienestä asiasta, kuten mieltymyksestä dipata ranskalaisia pehmikseen. Jos sinä tai kumppanisi salaatte asioita toisiltanne, tekee se väistämätöntä vahinkoa suhteelle jossain vaiheessa, ja on Preecen mukaan ehdottomasti varoitusmerkki.
”Meidän ei tarvitse jakaa jokaista pientä asiaa kumppanillemme. Mutta jos toisella teistä on jotain suurta mielessä ja pimittää sen kumppaniltaan, tulee siitä ongelmallista, koska salaisuuksien pitäminen voi vaikuttaa onnellisuuteen ja ajatus kiinnijäämisestä voi aiheuttaa vainoharhaisuutta ja riitoja”, Preece totesi.
Hän ei tee kompromisseja
Kumppanin kanssa ei aina onnistu olemaan kaikesta samaa mieltä. The Independentin mukaan toisen kohtaaminen puolivälissä ja kompromissien tekeminen on kuitenkin avainasemassa kukoistavan suhteen kannalta.
”Kompromississa on kyse siitä, ettei pidä pintaansa ja pidä rauhaa yllä. Kyse on siitä, että kohtaa puolivälissä, missä kumpikin osapuoli voi olla tyytyväinen. He eivät ole ilahtuneita, mutta eivät pettyneitäkään”, Preece muotoili.
Jos huomaat, että sinulle ja kumppanillesi on lähes mahdotonta tehdä kompromisseja – kenties toinen teistä ei suostu joustamaan tietyssä asiassa – voi suhteessa olla Preecen mukaan jotain todella pielessä.
Ystäväsi tai perheesi eivät voi sietää häntä
Preecen mukaan se on selvä varoitusmerkki, jos sinut parhaiten tuntevat ihmiset eivät pidä kumppanistasi.
”Joskus on helppo kulkea laput silmillä ja nähdä vain se, mitä haluat nähdä, mutta jos perheesi tai ystäväsi eivät selvästi pidä kumppanistasi, täytyy sinun ymmärtää miksi”, Preece sanoi.
Tietysti kaikki ihmiset eivät aina tule toimeen keskenään, mutta jos alat kuulla enemmän negatiivisuutta lähipiiriltäsi, kannattaa mahdollisesti arvioida suhdetta uudelleen.
”Lähelläsi olevat usein näkevät niitä asioita, joita sinä itse et”, Preece muistutti.
Lähde: The Independent
LUE MYÖS
- 10 merkkiä siitä, että jäät sinkuksi
- Älä noudata näitä yleisiä deittailuvinkkejä – 9 kappaletta
- Montako näistä 15 kysymyksestä kehtaisit kysyä ensitreffeillä?
- Feissarimokat: Outoja syitä jättää puoliso – leikkele ja kirjoitusvirhe
- Näin salamyhkäistä kuvaa on Tinderissä tuskin koskaan ennen nähty
- Feissarimokat: Olivatko nämä unelmatreffit vai naisen holhoamista?
- Nainen lähettää Tinder-deitille viestin – häpeä iskee
- Rakenna unelmiesi mies – valitse 3/40 ominaisuudesta
- Onko Selena Gomez laventelisuhteessa? – tästä on kyse
- Älä sano näitä 10 asiaa ensitreffeillä – kaikki eivät ymmärrä huumoria
- Feissarimokat: Tinder-treffit sovittiin lappiin eli väärään paikkaan?
- Marko näyttää, miten Tinderista ei ainakaan löydy ketään
- Tämä keskustelu menee pieleen – vain päivämäärien takia?
- Feissarimokat: Outoja syitä jättää puoliso – leikkele ja kirjoitusvirhe
- Feissarimokat: Olivatko nämä unelmatreffit vai naisen holhoamista?
- Feissarimokat: Tässä suhteessa on liikaa salaisuuksia
- 7 selkeää merkkiä, että mies pitää naisesta heti alusta lähtien – ainakin psykologian mukaan
- Hänet jätetään äidin takia – outoa?
- Aviomies toimittaa vaimolleen erokirjeen – vaimon hauska vastaus saa miehen katumaan
- Feissarimokat: Pirjo halusi heittää ex-miehensä roskalavalle – näin asia eteni